Pääkirjoitus Systole 5/2022

”Hiljaa!” huusi demarikansanedustaja Jukka Gustafsson eduskuntatalon portailla mieltään ilmaiseville hoitajille. Hoitajat, jotka olivat saapuneet eduskuntatalon portaille osoittamaan mieltään, eivät tietenkään halunneet tulla komennelluiksi, vaan kuunnelluiksi. Kun huutamista moitittiin, kansanedustaja selitti, että uskoi jonkun paikalle tulleista halunneen kuulla hänenkin tarinansa. Gustafsson on nimittäin ensin ollut työmies ja lukenut sitten maisteriksi. Viimeiset 35 vuotta hän on työskennellyt kansanedustajana.

Gustafssonin ”Hiljaa!” -huutoon kiteytyy jotakin tuttua. Nimittäin se, että mitä kauemmas ihminen ylenee pois operatiivisesta perustyöstä, sitä nopeammin niin sanottu rivityö unohtuu. CV:nsä mukaan Gustafsson on ollut reilu puoli vuosisataa sitten työmies, monesti puurot ja vellit sekoavat huomattavasti lyhyemmässäkin ajassa.

On jossain määrin ymmärrettävää, että hierarkian portaita kivutessa laadukkaan perustyön edellytykset unohtuvat, sillä esimies-, päällikkö- ja johtajatöissä pitää keskittyä isompiin kokonaisuuksiin. Siitä huolimatta menestyksekkäässä johtamisessa tarvitaan hyvää ymmärrystä myös perustyön käytännön tekemisestä. Vähintäänkin se kannattaa pitää mielessä, että jos ei ole hyvinvoivia ja osaavia duunareita, ei ole loistavaa hallintohimmeliäkään.

Tavoitteiden lisäksi on hyvä puhua siitä, miten ne käytännön työtä tekemällä saavutetaan. Tiedolla johtamisen kerrotaan olevan avain toimiviin ja laadukkaisiin sote-palveluihin, vaikka toiset harmittelevatkin, että tietolähteitä löytyy enemmän ylhäältä ja jonkun verran keskeltä mutta kovin vähän alhaalta.

”Kyllä minä tiedän, mitä se työ kentällä on, olen itsekin tehnyt sitä”, on tuttu lausahdus. Jokainen johtaja muistaa oman uransa, jossa on joskus tullut tehneeksi haalarihommia. Kansanedustajakin muisti sen puolen vuosisadan takaa. Kulunut aika käy kuitenkin monesti ilmi, jos ei puheissa, niin viimeistään teoissa.

Gustafssonkin kertoi olevansa entinen työmies, pitkän linjan ay-aktiivi ja tulleensa eduskuntatalon portaille kokemaan niitä tuntoja, mitkä hoitajilla on. Kun entinen työmies oli sanottavansa sanonut, hän poistui nykyisiin päättäjän tehtäviinsä ja alkoi suunnitella ”jaan” painamista potilasturvallisuuslain puolesta. Sanat ja teot eivät aina kohtaa, vaikka sekin jonkinlaiseksi hyveeksi luetaan.

Potilasturvallisuuslaki siunattiin eduskunnassa äänin 109-38. Nyt johtajilla ja esimiehillä on uusi työkalu. Ei tarvitse olla ihmeellinen oraakkeli, jotta voi suositella, että mitä vähemmän sitä käyttää, sitä parempi on lopputulos.

Mehän tiedämme, että pakottamalla ei voi tehdä potilasturvallisuutta.

Hiljaa!

 

Teksti Marko Partanen