Tiedote 5.12.2022
Palo- ja pelastustieto ry ja Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy
Pelastustieto-lehti ja Systole-lehti yhdistyvät – ”Satsaamme ensihoitoon”

Pelastustieto-lehti ja Systole-lehti yhdistyvät yhdeksi lehdeksi, jonka nimi on Pelastustieto. ”Yhdistyminen tapahtuu hyvinvointialuehengessä, jossa myös lehtien edustamat toimialat liittyvät samaan organisaatioon”, Systole-lehden päätoimittaja Marko Partanen sanoo.

Pelastustieto-lehteä julkaiseva Palo- ja pelastustieto ry on hankkinut Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy:ltä oikeuden julkaista Systole-lehteä. Yhdistyminen astuu voimaan vähitellen. Ensimmäinen ensihoidolla vahvistettu Pelastustieto ilmestyy helmikuussa 2023.

”Yhdistymisen myötä Pelastustieto satsaa jatkossa enemmän ensihoitoon. Systolesta ja sen sisällöstä tulee tasapäinen osa Pelastustiedon sisältöä pelastustoiminnan sisällön rinnalle. Liitämme Systolen 35-vuotiaan historian osaksi Pelastustiedon brändiä”, Pelastustieto-lehden päätoimittaja Esa Aalto sanoo.
Systolen toimitus avustajineen jatkaa ensihoitosisällön tuottamista Pelastustiedon riveissä. ”Jatkamme Systolen laadukasta ensihoitotuotantoa samoin tutuin nimin ja toivottavasti näkyvämmin kuin aiemmin. Systolen päätoimittaja Marko Partanen siirtyy vastaamaan Pelastustiedon ensihoitosisällöstä, joten tuttu kontakti ensihoidon media-asioissa pysyy muutoksen jälkeenkin samana”, Aalto sanoo.
Systolen ilmoittajat ja mainostajat saavat yhteistyökumppanikseen Pelastustiedon ilmoitusmyyjän Minna Kamotskinin.
Lisätietoa:
Esa Aalto
050 562 0735
Marko Partanen
0400 674208

 

Kysymyksiä ja vastauksia:

Onko Systolea enää olemassa?
Pelastustietoa
julkaiseva Palo- ja pelastustieto ry on hankkinut Systolen julkaisuoikeuden. Hankinnan myötä Systolen toimitus siirtyy Pelastustiedon palvelukseen. Pelastustieto on ilmaissut halunsa julkaista Systolen toimituksen tekemiä juttuja sellaisenaan jatkossakin, joten ensihoitoaiheinen sisältö ei muutu, ainoastaan julkaisukanava muuttuu. Pelastustiedossa julkaistaan edelleen myös pelastustoimen juttuja, mutta ne saavat rinnalleen tasavertaisen ensihoitopaketin.

Miten voimassa olevan tilauksen kanssa käy?
Joulukuussa 2022 ilmestyy viimeinen Systole-lehti. Tämän jälkeen voimassa olevat Systole-tilaukset jatkuvat tilauskautensa loppuun Pelastustieto-tilauksina, jossa ensihoidon asioita käsitellään pelastustoimen sisältöön nähden tasavahvasti. Systolen tilaajat voivat uusia tilauksensa vanhaan hintaan (50€) vuoden 2023 aikana.

Kuinka paljon ensihoitoa Pelastustieto-lehti sisältää?
Merkittävä osa tulevassa Pelastustiedossa julkaistavista jutuista on ensihoitoa. Välillä ensihoitoa voi olla enemmän kuin pelastusaiheisia juttuja, toisinaan vähemmän. Ajatus on, että jutut palvelevat sekä laadullisesti että määrällisesti molempien alan lukijoita. Näkemyksemme on myös, että koska alat linkittyvät luontevasti yhteen, se voisi näkyä yhä enemmän myös jutuissa. Ensihoidon toimitustyötä on valjastettu tekemään Systolen toimitus.

Keneen voi ottaa yhteyttä, jos ilmenee kysyttävää ensihoitojuttuihin liittyen?
Systolesta tuttu toimitus ja toimitukseen liittyvät toimijat tekevät edelleen ensihoitojuttuja myös Pelastustiedossa. Siten yhteyttä voidaan ottaa edelleen samoihin henkilöihin kuin aiemminkin. Ensihoidon jutuista vastaa Marko Partanen, marko.partanen@systole.fi, 0400 674208, Pelastustiedon päätoimittaja on Esa Aalto, esa.aalto@pelastustieto.fi, 050 562 0735.

Mistä voi hankkia ensihoitoon liittyvää ilmoitustilaa?
Pelastustiedon Ilmoitukset
myy Minna Kamotskin, ilmoitukset@pelastustieto.fi, +358 44 728 0401

Mitä Pelastustieto maksaa?
– Vuoden 2023 aikana päättyvän Systole-tilauksen voi uusia Pelastustiedon tilaukseksi vanhalla Systolen hinnalla (50€/vuosikerta). Pelastustiedon vuosikerrassa on kahdeksan lehteä. Vuonna 2024 tilaushinnat muuttuvat Pelastustiedon normaalin taksan mukaisiksi.
– Opiskelija- nuoriso- ja eläkeläishinta on -50% normaalihinnasta.
Tilauksiin liittyviä asioita hoitaa Minna Kamotskin, minna.kamotskin@pelastustieto.fi, 044 728 0401.

Voinko saada verkkolaskun?
Kaikki voivat saada verkkolaskun. Verkkolasku pitää vain hyväksyä omassa verkkopankissa. Laskutukseen liittyviä asioita hoidetaan:
– sähköpostilla: tilaukset@pelastustieto.fi
– tai Minna Kamotskin, +358 44 728 0401.

Minulle on tullut sekä Systole että Pelastustieto. Sain joulukuussa 2022 laskun Sytole-lehden tilauksesta ja minulla on voimassa oleva Pelastustiedon tilaus, mitä teen?
Systole-tilauksen voi jättää maksamatta. Ilmoita asiasta sähköpostilla info@systole.fi. Kerro sähköpostissa vähintään nimi, jolla lehti tulee ja osoite, johon lehti tulee, myös asiakasnumero olisi hyvä saada tietää. Kaikki tiedot löytyvät laskusta.

Minulle on tullut vain Systole ja sain joulukuussa 2022 laskun. Haluan jatkaa tilausta Pelastustieto-tilauksena, mitä teen?
Maksamalla Systolen laskun, tilaus jatkuu katkeamatta Pelastustieto-tilauksena.

Jäikö jotakin epäselväksi? Lähetä kysymyksesi: marko.partanen@systole.fi