Vuoden ensihoitaja 2017 Jan-Erik Palviainen kirjoittaa uudenvuodenpuheessaan ensihoidon kehittämisestä.

Ensihoito on kiistatta yksi nopeimmin kehittyneistä terveydenhuollon palveluista ja tästä seurauksena ovat varmasti monet esille nostetut, ehkäpä kipeätkin, keskustelunaiheet. Valtakunnallisesti on eriäviä mielipiteitä, mitä ensihoitajien työtehtäviin kuuluu ja miten heidän osaamistaan tulisi hyödyntää. Osa toimijoista kehittää ensihoitoa syvemmäksi osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja osa vastaavasti kohti pelastustoimintaa. Ympäri Suomen rakennetaan esimerkiksi erilaisia terveydenhuollon liikkuvia päivystysyksikköjä tukemaan alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta ja hybridiyksikköjä tukemaan alueen pelastustoimintaa.

Mikä sitten on oikea suunta? Kun puhumme terveydenhuollon toiminnasta niin keskeisintä on varmaankin se, mistä potilaamme eniten hyötyvät ja millä interventioilla saamme eniten vaikuttavuutta. Kaikilla meistä on varmasti huoli, miten alueemme palvelut tulevaisuudessa järjestetään ja kuinka takaamme laadukkaan hoidon. Mielestäni olennaista on miettiä, että missä sitä ensihoitajan osaamista oikeasti tarvitaan, eikä niinkään se, että missä kaikkialla sitä voitaisiin hyödyntää. Toiminnan kehittämisen tulee siis olla todennetuista tarpeista lähtevää ja niiden tarpeiden on tultava alueemme asukkailta, asiakkailta ja potilailta. Valitettavan monesti kehittäminen lähtee sieltä toisesta päästä.

Ensihoitopalvelujen kehittämisessä jokainen yksittäinenkin ensihoitaja on tärkeässä roolissa ja voi saada paljon aikaan. Joko hyvää tai huonoa. Ammattimme vaatii meiltä hyvää vuorovaikutusta, asennoitumista, oma-aloitteellisuutta, palvelualttiutta, sitoutumista ja vastuunottamista oman työn kehittämisestä. Olen useasti todennutkin, että aito halu tehdä työnsä hyvin, näkyy ihmisessä selvästi ja sitä roolia ei voi esittää. Se ei ole näennäistehokasta puuhastelua vaan se on aitoa sitoutumista työhönsä.

Mistä sitten tulee aito halu tehdä työnsä hyvin ja mitä arvoa se tuo potilaillemme? Tuleeko se synnynnäisesti sattumalta vai lapsuudessa elettyjen ja saatujen vaikutteiden kautta? En tiedä oikeaa vastausta, mutta ainakin jälkimmäisen kannalla olen vahvasti. Toimivalla työyhteisöllä on luonnollisesti tässä myös iso rooli, mutta ilman sitä luonnollisesti kumpuavaa halua ei homma toimi. Potilaamme ja omaiset eivät ehkä osaa arvostaa yksittäistä ensihoitajan hienosti suorittamaa intubaatiota, kardioversiota tai muutakaan toimenpidettä, mutta he osaavat arvostaa sitä kokonaisuutta, jonka ensihoitajat luovat omalla varmalla ja korrektilla käytöksellä sekä huomioivalla vuorovaikutuksella. Heidän huomionsa kiinnittyvät eri lähtökohtiin kuin meidän ammattilaisten ja tämä meidän tulisi muistaa. Olemme ihmisiä varten.

SOTE – ja maakuntauudistuksista on mielestäni turha lausua tässä vaiheessa mitään vaan keskitytään ympäri valtakunnan kehittämään ensihoidon toimintojamme kohtuullisen keveillä rakenteilla, mutta sitäkin suuremmalla asenteella.

Olen saanut kunnian tulla valituksi Vuoden ensihoitajaksi juuri Suomi 100 -juhlavuotena ja olen siitä erittäin ylpeä. Voimme samalla myös kaikki olla ylpeitä ensihoidon eteen tekemästämme työstä ja tehdä yhdessä vuodesta 2018 entistäkin parempi.

Vuosi 2018 tuo tullessaan myös ensihoitaja AMK koulutuksen 20-vuotisjuhlat ja toivottavasti tapaamme ensimmäisen vuosikurssin kollegoiden kanssa jossakin päin Suomea eli ensi vuosikin menee juhliessa.

Hyvää Uutta Vuotta 2018!

JAN-ERIK PALVIAINEN
Vuoden ensihoitaja 2017

KUVA DIMITRI LISITSYN