Mitä, jos Suomessakin pitkät potilaskuljetukset tehtäisiin jatkossa lentäen? AviMed-hanke selvittää kysymykseen vastausta ja ensimmäiset kokeilulennot tehtäneen jo tammikuussa 2021.

EMA Finlandin AviMed-hanke selvittää parhaillaan, kannattaisiko maassamme ottaa käyttöön, potilasreittilentoihin perustuvaa potilaskuljetusjärjestelmä. Yritys uskoo, että lentäen tehtäville potilassiirroille on tarvetta, sillä pitkiä siirtoja paljon ja ne lisääntyvät edelleen, kun sairaalatoimintaa keskitetään suurempiin ja erikoistuneempiin yksiköihin.

Ruotsissa ja Norjassa potilaita siirretään lentäen. AviMedin projektipäällikkö Juha Jormakka kertoo, että ruotsalaisyritys kävi Suomessakin vähän aikaa sitten haistelemassa markkinoita potilaslentojen toivossa, mutta sairaanhoitopiirit eivät lämmenneet asialle. ”Monella sairaanhoitopiirillä on varmaankin ajatus, että haluavat hoitaa siirrot itse. Pitkät siirtokuljetukset sairaalasta toiseen saatetaan kuitenkin pystyä hoitamaan nopeammin ja halvemmalla lentokoneella”, Jormakka sanoo.

Jormakka antaa esimerkkinä, että vaikkapa Kuopiosta palovammapotilaan lentäminen Helsinki-Vantaalle tapahtuu 1 – 1,5 tunnissa, kun ambulanssilla siihen kuluisi viisi tuntia. Tai jos Lappeenrannasta kuljetetaan potilas Tornioon, se sitoo auton ja kaksi ensihoitajaa kahdeksi päiväksi.

EMA:lla on pitkä kokemus potilaskuljetuksista ilmateitse. EMA:n yhteistyöyrityksellä olisi konekin jo tätä varten katsottuna, Cessna, johon mahtuu kaksi paaripotilasta ja neljä istuvaa potilasta. ”Ajatus on, että reitit lennetään H+P -miehityksellä, joka tarvittaessa voidaan korottaa lääkärivetoiseksi.”

Pitkiä potilassiirtoja varten suunnitelaisiin viikoittain lennettävät reitit. ”Riippuen siitä, kuinka kannattavaksi toiminta saadaan, sitä voitaisiin tehdä tiheämminkin, kuten vaikkapa joka toinen päivä. Tämä ei kuitenkaan sovi akuuttipotilaiden tarpeeseen muuta kuin toisinaan hyvällä tuurilla tilanteen niin salliessa.”

Mutta sairaaloiden välisiin suunniteltuihin siirtoihin potilaiden reittilennot sopisivat. ”Ja kun lentojen ajankohdat olisivat etukäteen tiedossa, se mahdollistaisi esimerkiksi leikkausten suunnittelun niiden mukaan.”

Tämän hetken suunnitelman mukaan ensimmäinen kokeiluluontoinen potilaiden reittilento lennetään heti vuodenvaihteen jälkeen. AviMed-hanke päättyy tammikuun lopussa 2022, jolloin päätetään, alkavatko potilaiden reittilennot vai eivät. ”Paljon riippuu siitä, näkevätkö sairaanhoitopiirit tämän käyttökelpoiseksi.  Mikäli toiminta osoittautuu kannattavaksi, siitä syntyy aito kilpailu. Kun tieto toiminnan tarpeesta varmistuu, sille löytyy todennäköisesti ilmaantuu halukkaita tekijöitä.”

 

TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVA EMA FINLAND