EMA Finland voitti elvytyksen Euroopan mestaruuden 2020. Poikkeuksellinen maailman tilanne, vaati myös kilpailulta poikkeuksellisuutta ja luovuutta. Se järjestettiin tänä vuonna virtuaalisesti. Katso video EMA.n suorituksesta täältä.

Kilpailun järjestäjä, Euroopan Elvytysneuvosto (ERC), pyysi suoritukset videoituna demona. Tehtävänannon mukaan suoritus oli tehtävä covid19-suojauksessa ja sen tuli sisältää elvytyksen ja jänniteilmarinnan hoito sairaalan ulkopuolisissa olosuhteissa.

Tiimi harjoitteli kahtena päivänä, jonka jälkeen suoritus kuvattiin. ”Meillä oli treeneissä ja kuvauksissa tosi hyvä tekemisen meininki. Tehokasta homman täytyi olla ja kaikki ylimääräinen oheistouhuilu piti jättää pois, sillä aikataulupaine oli kova. Silti harjoittelu oli hauskaa ja hyödyllistä”, joukkueen team leader Minna Backman sanoo.

Huipputiiminsä lisäksi hän antaa kiitosta myös EMAn lääketieteelliselle johtajalle Tuomas Hiltuselle, joka suunnitteli ja ohjasi EMAn kilpailusuorituksen, jotta se saatiin vietyä läpi tehtävänannon mukaisesti. ”Kun katsoimme muiden joukkueiden suorituksia, niin tehtävänannon soveltamisessa oli tosi isoja eroja.”

Backman on kuullut, että mestaruutta aiotaan juhlia. Hän onkin ehdottanut, että voitonjuhlaa vietettäisiin toiminnallisesti laamakävelyn merkeissä. ”Jos saan sen toteutumaan, niin uskon, että tämä on viimeinen kerta, kun minut valitaan team leaderiksi”, Backman nauraa.

Backmanin lisäksi voitokkaassa joukkueessa kilpailivat: Minna Gröndahl, Jenni Kuljula, Meri Lehtonen, Konsta Purola ja Maiju Salovaara-Hiltunen. Kaikki tiimiläiset ovat läpäisseet ERC:n Advanced life support (ALS) -kurssin ja kolme heistä toimii ALS -ohjaajina. Videon kuvasi Juha Jormakka.

 

KUVA JUHA JORMAKKA