Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi – nyt on korona, rokote ja #socialdistance. Rajat menivät kiinni, mutta samalla avautui mahdollisuus selvittää pitkään askarruttanut kysymys: Ensihoito Pohjantähden alla – minkälaista se on, ja minkälaisia ovat sitä tekevät ihmiset?

”Kun rajat menevät kiinni, jotain uutta avautuu”, näin kai voitaisiin uusia vanha oven sulkeutumisesta kertova sanonta. Kolmen viikon kesälomallani päätin lähteä tien päälle kiertämään Suomen kansallispuistoja, nukkumaan riippumatossa ja tutustumaan ihmisiin ketkä kulkevat työkseen ”piipaa” – pakettiautoilla ympäri Suomen maanteitä. Nämä pakettiautot ajavat valtakunnallisesti vuodessa reilu 800 000 ensihoitotehtävää. Toisin kun mediassa kuvataan, ne liikkuvat harvemmin kiitäen.

Ensihoito on moniammatillinen työyhteisö, johon kuuluu ammattilaisia ensivasteauttajista lääkäriin ja palvelupäällikköön. Tutustuin matkallani kymmeneen rautaiseen ammattilaiseen, jotka kertovat kuinka päätyivät alalle, mitä ovat oppineet työvuosiensa aikana ja mitä ensihoidon tulevaisuudelta voisi odottaa.

Lyhyen kesälomani takia maantieteellisesti ei ollut mahdollisuutta päästä aivan Suomi-neidon päähän asti. Yritin kuitenkin kerätä mahdollisimman laajan näkökulman valtakunnalliseen ensihoitoon. Artikkelissa haastatellaan ammattilaisia Kemistä, Raahesta, Vaasasta, Taivassalosta, Helsingistä, Lappeenrannasta, Parikkalasta ja Kuopiosta.

 

Teksti Dimitri Lisitsyn
Kuvat Dimitri Lisitsyn, kansikuvan layout Anna Broholm

Ensihoitoa Pohjantähden alla -juttu ilmestyy Systole 02/2021 – lehdessä, ja kesällä myös artikkelista tulee englanniksi käännös myös systole.fi-verkkosivuille.