Päivi Muma sai Florence Nightingale -mitalin

Pivi_Mumakua2Kriisihoitotyön asiantuntija Päivi Muma sai korkeimman kansainvälisen huomionosoituksen, joka myönnetään hoitotyöstä. Kansainvälinen Punainen Risti myönsi Mumalle Florence Nightingale –mitalin aktiivisesta työstä konfliktialueilla.









- Tämä on hirveän suuri kunnianosoitus, joka myönnetään sairaanhoitajille. Eräs sen kriteereistä on kriisityö, Päivi Muma sanoo.

Parhaillaan hän on Suomessa lomalla Kirkon Ulkomaanavun Länsi-Afrikan aluejohtajan tehtävästä. Mumalla on Länsi-Afrikassa käynnissä toinen vuosi.
- Kaikki työmme liittyy siihen, että yritämme järjestää ihmisille elantoa, toimeentuloa ja ruokaa. Myös ihmisten sodanjälkeinen selviytyminen työllistää. Ja Malissa, Itä-Saharassa ei ole satanut kolmeen vuoteen, eikä ruokaa saada viljelytä, joten yritämme hankkia sitä heille, Muma sanoo.


Päivi Muma on työskennellyt koko uransa työpaikoissa, joissa kriisit ovat olleet osa työtä. Hän on työskennellyt muun muassa Myyrmannin pommi-iskun - , Kaakkois-Aasian tsunamin kotiuttamiseen liittyvässä - ja Jokelan kouluampumistapauksen -kriisiryhmässä. Malagan bussiturman jälkeen Muma matkusti paikanpäälle järjestämään suomalaispotilaille psykososiaalista tukea. 
Hän on työskennellyt pitkiä jaksoja myös Nicaraguassa, Kambodzhassa, Sri Lankassa, Gazassa.

Kotiuduttuaan sotaisasta Gazasta Muma sai Kirkon Ulkomaanavulta tarjouksen, josta hän ei voinut kieltäytyä. Työt veivät hänet Liberiaan, Kirkon Ulkomaanavun Länsi-Afrikan aluetoimiston johtajaksi. Tämän komennuksen takia Muma joutui irtisanoutumaan Vantaan kaupungin kriisikeskuksesta, joka on alallaan maamme edelläkävijä.

Pivi_Muma_kua1


Florence Nightingale -mitali

Punaisen Ristin myöntämä Florence Nightingale -mitali on korkein kansainvälinen huomionosoitus hoitotyöstä. Mitali voidaan myöntää, jos henkilö on sodan tai rauhan oloissa osoittanut poikkeuksellista rohkeutta ja omistautumista haavoittuneiden, sairaiden tai vammaisten hoitamiseen. Se voidaan myöntää myös, jos henkilö on ollut poikkeuksellisen omistautunut konfliktien ja katastrofien siviiliuhrien auttamiseen tai hänen työnsä terveydenhuollon tai hoitotyön koulutuksen piirissä on ollut esimerkillistä.
Ensimmäinen suomalainen mitalin saaja on Sophie Mannerheim. Hänelle tunnustus myönnettiin vuonna 1925. Päivi Muma on 21. suomalainen mitalin saaja. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ojensi palkinnon Mumalle 20.8.2011.

 
Päivi Muma on
Sairaanhoitaja, psykiatrian erikoissairaanhoitaja ja psykoterapeutti. Hän on myös opiskellut johtamista ja suorittanut terveystieteiden maisteriopinnot. Mumalle on myös myönnetty Sairaanhoitajaliiton kliinisen hoitotyön erityispätevyys kriisihoitotyön asiantuntijana.

Kuvat:
Antti Pentikäinen ja Aila Waismaa/Kirkon Ulkomaanapu

Lue Systolen juttuja Päivi Mumasta ja hänen töistään.

Malagan bussiturma

Päivi auttaa sota-alueilla

Psykososiaalinen tuki - uhrien perustarpeisiin