• Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
Previous Next

Mikä on ensihoidon perustehtävä?

 

Karvalakkiversiona ilmaisten: ensihoitohenkilöstön tehtävänä vaikuttaa olevan hoidon tarpeen arvio, potilasohjaus ja tarvittaessa ensihoito ja/tai kuljetus. Hoidon tarpeen arvio ei sinänsä yksin ole kuvaavaa, vaan enemmänkin todellisuudessa voitaisiin puhua hyvin pitkälti päivystyshoidon tarpeen arviosta. Mitä jos potilas ei tarvitsekaan päivystyshoitoa, potilasohjauksen keinoin ei saavuteta tyydyttävää ratkaisua ja kuljettaakaan ei voida ihan minne vain, mutta avun tarve, jota ensihoitohenkilöstö ei voi eri syistä tarjota on silti olemassa. Onko ensihoidolla, nykyinen palvelutarve huomioiden, riittäviä toimintaedellytyksiä ja yhteistyötä sidosryhmiensä kanssa auttaakseen tarkoituksenmukaisesti kaikkia asiakkaitaan?

Onko sellaisia kuin ensihoidolle kuulumattomia tehtäviä vai onko ongelma siinä, että ensihoidon nykyistä perustehtävää ja tehtäväkenttää ei ole määritelty ja tietyt ongelmat kumpuavat sieltä? Toki joskus ihmetyttää mihin on kadonnut nykyisessä ensihoitoasetuksessakin mainittu tehtävä eli vastata ensisijaisesti terveydenhuollon laitosten ulkopuolella olevien kiireellistä apua tarvitsevien potilaiden hoidosta. Toki jo sana "ensisijaisesti" tekee koko lauseesta merkityksettömän, joten voisin lopettaa kirjoittamisen aiheesta melkeinpä tähän. Ensihoitohenkilöstön tehtäväkenttä kun sisältää suureksi osaksi kaikkea muuta kuin minkä voi suoranaisesti määritellä termillä ”kiireellistä apua tarvitseva”. Toki termi voidaan tulkita monella tavalla. Voihan ”kiireellistä apua tarvitseva” olla jonkin tulkinnan mukaan sellainenkin asiakas, jota tulisi auttaa tietyssä ongelmassa lähimmän vuorokauden tai parin kuluessa tai vaikka sellaista asiakasta, jolla itsellään on vaikkapa pelkästään sellainen subjektiivinen tunne, että avuntarve on kiireellinen ja ison kirkon sairaalaan pitäisi päästä ambulanssilla jonojen ohi. Toki huomionarvoista on että ensihoidon nykyinen tehtävien "kiireellisyysasteikko" loppuu D-kirjaimeen, jossa asiakas tulisi tavoittaa parissa tunnissa. Ehkä termiä voisi yrittää suhteuttaa tähän.


On paljon sellaisia tehtäviä, joissa ihan rehellisesti asiasta puhuen tarvittaisiin enemmänkin muun muassa seuralaispalvelua, paikallisen seurakunnan pastoria, kotihoitoa/kotisairaanhoitoa tai sosiaalitoimea ja niin edelleen. Varsinkin haastaviin kellonaikoihin, eli suurimman osan vuorokaudesta, ensihoitohenkilöstö toimittaa jatkuvasti näitä mitä erilaisimpia toimenkuvia, yrittäen ratkaista mitä moninaisimpia ongelmia sen hyvinkin vajaan tunnin aikana mitä ambulanssi yleensä kohteessa asiakkaan luona viettää. Toki useinkaan todellisia toimintaedellytyksiä auttaa asiakkaita mitä moninaisimmissa ongelmissa tai mahdollisuuksia vaivattomasti tai mielekkäästi hoitaa paikalle tai tarkoituksenmukaisempaa apua ei läheskään aina ole. Aina tarkoituksenmukaisen apua ei ole myöskään mielekkäästi ohjattavissa tai järjestettävissä edes myöhempänä ajankohtana tapahtuvaksi. Helpointa toki ongelmatilanteissa on kuljettaa asiakas päivystykseen, nykypäivänä kymmenien kilometrin päähän yöpäivystysten keskittämisen takia, jonkun muun huoleksi. Ja miksi kuljetus ambulanssilla? Vastaus on yksinkertainen: Asiakas on luonnollisestikin sillä hetkellä varaton. Oma tehtävänkuva ei myöskään anna periksi seurustella asiakkaan kanssa tai seurata päivystyshoitoa tarvitsematonta asiakasta tuntikausia esimerkiksi aamuun asti, vaikka kuinka auttamishalua kovasti löytyisikin.

 

Seuraavana yönä taas hyvällä onnella saman asiakkaan luo, saman asian takia, koska asiakkaan kaikki ongelmat eivät useinkaan ratkea puolen tunnin jutustelulla, jota voi usein ohjaukseksikin kutsua tai päivystyksessä, koska osa ongelmista vaatisi aivan toisenlaista paneutumista kuin mitä akuuttihoidon palvelut voivat mielekkäästi tarjota. Päivystyksissäkin on oma tehtäväkenttänsä, kuten ensihoidossakin ja voidaan sanoa että kaikki potilaiden tai asiakkaiden ongelmat eivät sinnekään varsinaisesti kuulu. Hienoja ovat myös ideat, että ensihoitohenkilöstön työtä voisi tehostaa niin että muun muassa hoidettaisiin kotisairaanhoidon erilaisia tehtäviä tai työskenneltäisiin keikkojen välillä päivystyksissä. Molemmissa asioissa kolikolla on kaksi puolta. Ennemminkin ehkä palveluiden välistä yhteistyötä voisi kehittää ensin saumattomammaksi, eikä niinkään puhua jälleen kerran tehtävänsiirroista, jotka ovat nykypäivänä suositumpi tapa kehittää tai tehostaa toimintaa.

 

Tehtävänsiirroista ja määritelmistä siitä mikä on ensihoitopalvelun tehtävä, on välillä ylipäätään vaikea löytää mitään tolkkua. Lääkäreiltä siirretään tehtäviä sairaanhoitajille perusteluna muun muassa, että lääkärit voisivat keskittyä lääketieteellisesti vaativampiin tehtäviin. Samalla ei kuitenkaan luoda riittäviä muun muassa juridisia edellytyksiä siihen, että sairaanhoitajatasoinen ammattilainen voisi tulevaisuudessa hoitaa näitä tehtäviä itsenäisesti. Ensihoidon kentällä on jo pitkään tehty erilaisia sairaalan sisällä suvereenisti lääkärille kuuluvia tehtäviä, joten nyt ei puhuta pelkästään taannoin kohua herättäneestä reseptinkirjoitusoikeuksista. Mielenkiintoista on myös, että samantyyppisin argumentein esimerkiksi ensihoito ei saa samanlaisia privilegioita siirtää esimerkiksi sille kuulumattomia tehtäviä muille tahoille, vaikka sen ensisijainen tehtävä on määritelty varsin selkeästi, joskaan ei yksiselitteisesti terveydenhuoltolain ensihoitoasetuksessa. Esimerkiksi monet vakiasiakkaat kun varmasti hyötyisivät paremmin jostain muusta kuin joka toinen ilta tapahtuvasta ambulanssikäynnistä ja pinosta X-kaavakkeita kirjahyllyssään. Ja yleisemmin yhteiskunta kansalaisineen, joista osa maksaa veroja siitä että sen järkkäämiä palveluja käytettäisiin mahdollisimmaan tarkoituksenmukaisesti.

 

Poliisin tehtäviä siirretään ensihoidolle perustelunaan muun muassa, ettei poliisilla riitä resursseja ajella juoppoja ja hommahan voidaan toki  tulkita enemmän terveydenhuollon tehtäväksi jos ihminen on hankkinut itselleen alkoholi-intoksikaation eli kunnon kännin. Kuitenkin jos humalainen henkilö käyttäytyy aggressiivisesti tai vaikkapa lähtee, Suomalaisen korpisoturin tapaan syöksyen eteenpäin, ambulanssihenkilöstöä karkuun ja ilmaisee kieltäytyvänsä yhteistyöstä, ei taaskaan ole oikein riittäviä muun muassa juridisia edellytyksiä hoitaa tehtävää. Henkilön jättäminen yksin on heitteillejättö, vaikka parin kilometrin päähän pukkaisi aatamitehtävää samaan aikaan ja hätäkeskus kyselisi että voiko henkilön jättää kadulle pyörimään siksi aikaa. Ja vaikkei sillä hetkellä painetta kiireelliselle tehtävälle olisikaan, kuluu aika toki mukavasti poliisia odotellessa tehtävään sidotulla esimerkiksi alueen ainoalla ambulanssilla parisenkin tuntia seurailla humalaista, jolle majapaikkaa ei oikein päivystyksestä pelkän humalatilan takia löydy. Päivystys kun ei kuulemani mukaan ole selviämisasema, joita niitäkään ei ihan joka pitäjässä ole. Putkaankaan ei voida kuljettaa ja kiinniotto oikeutta ei ole, eikä kyseinen ihmisten kiinniottaminen oikein sovi palvelun perustarkoitukseenkaan, joka on auttaa ja hoitaa ihmisiä, ei ylläpitää yleistä järjestystä.

 

Ensihoitoasetuksesta annettu tulkinta, johon on linkki tämän tekstin lopussa, ilmaisee myös lähinnä suosituksena tai tahdonilmaisuna ensihoidon ja hoitolaitostenvälisten siirtokuljetusten olevan eriävä palvelukokonaisuuksia. Eli jos tai ennemminkin kun ensihoitopalvelu ei ole kustannustehokasta voidaan siirtoja ajaa käytännössä vaikka kaikella kalustolla. Lisäksi ambulanssia voidaan käytännössäkatsoen käyttää lähes mihin tahansa ihmisen siirtämiseen paikasta A paikkaan B. Tehtäviä on laidasta laitaan, taksikyydeistä todelliseen ambulanssikuljetuksen tarpeeseen. Ja ambulanssin kuljetuksen ollessa tarpeen palkitsevimpia ammatillisesti, terveydenhuoltolain määrittelemien vuosia ja vuosia kestäneiden ensihoitoon pätevyyden antaneiden koulutusten ja testausten käyneille, ovat varmastikin esimerkiksi vaikkapa kotiinkuljetukset, joissa ainoa perustelu ambulanssikuljetukselle on kantoapu määränpäässä tuolilla kerrostalon toiseen kerrokseen. Ajoittain ambulanssin hoitotilassa pitäisi kuljettaa myös erilaista kookasta tavaraa, koska harva on muistanut vilkaista tieliikennelakia asian tiimoilta ja aina muita ratkaisuja ei ole edes pohdittu. Ambulanssilla kuljettamisen ajatus on käsittääkseni hoitoa ja/tai seurantaa matkan aikana tarvitsevan potilaan ja välttämättömimmän omaisuuden, kuten pienen vaatepussin kuljetus, ei varsinaisesti muuttoapu paikasta toiseen.
Idea jo korvausjärjestelmässäkin on se että ambulanssikuljetuksella tulisi aina olla perusteltu syy, koska ambulanssilla kuljettaminen maksaa maltaita verrattuna taksipalveluihin. Lisäksi tarkoituksenmukainen käyttö vaikuttaa vääjäämättä palvelujen saatavuuteen resurssien ollessa rajalliset. Tätä ei kuitenkaan mikään taho toistaiseksi riittävästi valvo tai ohjeista ja jo peruskoulutuksessaan ambulanssin tarkoituksenmukaista käyttöä arvioimaan koulutetun ensihoitohenkilöstön sanalla ei ole tässä asiassa mitään merkitystä. Ambulanssikuljetuksen todellinen tarkoituksenmukainen käytön ammattimainen arvioiminen kun korkeintaan johtaa valituksiin niin kotona kuin puutarhassakin, hoitolaitoksista puhumattakaan ja raha tulee ensihoitopalvelulle kuljetuksista, ei siitä että se todellisuudessa säästäisi tarkoituksenmukaisella kuljettamisella yhteiskunnan kokonaiskustannuksia. Asiantuntemus tässä asiassa korvataankin liian usein miellyttämisellä.
Hätäkeskus ilmaisee avoimesti että tietty prosentti hätäkeskukseen tulevista puheluista ei kuuluisi lainkaan hätäkeskukseen. Pelastustoimi saa oikeuden jopa laskuttaa toistuvista turhista hälytyksistä. Poliisi perää että joku muu ajaisi juopot. Jos ensihoitaja taas puhuu ensihoidolle kuulumattomista tehtävistä tai pohtii että joidenkin tehtävien hoitaminen sopisi tiettyjen perustelujen mukaan ensisijaisesti jollekin muulle taholle, tulkitaan asia melko välittömästi huonoksi työmoraaliksi ja ammatillinen keskustelu leimataan tabuksi. Isommissa ympyröissä puhutaan potilaiden tai asiakkaiden tehokkaammasta hoidon tarpeen arvioinnista ja heidän hoitamisestaan kotona. Palveluntuottajien tukea tälle haaveelle tuskin on niin kauan kuin raha tulee kuitenkin edelleen kuljetuksista. Lisäksi näissäkään asioissa ensihoitohenkilöstölle ei ole taattu riittäviä toimintaedellytyksiä, oikeusturvaa ja yleisesti tukea, koska takuuvarmaa on että rajallisilla resursseilla suoritettu, senhetkinen tilanarvio voi johtaa erilaisiin ennustamattomiinkin tilanteisiin, joissa toki vastuu sitten lepää ensisijaisesti ensihoitohenkilöstön harteilla.

Mielenkiintoisinta koko paletissa on se että päätökset tulevat ylhäältä, mutta todellinen vastuu näiden päätösten seurauksista lepää ehkäpä liiaksi ruohonjuuritasolla, jolla ei useinkaan ole tarjottu juuri minkäänlaisia pelimerkkejä vaikuttaa asioihin. Toki yksittäisissä kuka ruuvasi mitäkin mutteria -tyyppisissä asioissa vastuu ehkä pitääkin olla suorittavalla portaalla. Kuitenkin toivottavaa olisi että ymmärrettäisiin, minkälaisia pelimerkkejä kentälle kulloisellakin päätöksenteolla annetaan. Ja sitten kun näillä pelimerkeillä pitäisi peli joka kerta voittaa ja aina ei näin käykään, niin kannettaisiin sitten omalta osaltaan myös vastuu ja tuettaisiin heitä, joita tämä päätöksenteko ja laaja tehtävänkuva koskee jokapäiväisessä työssä. Lisäksi kentällä toimivien osallistuminen päätöksentekoon olisi varsin perusteltua jos kerran vastuukin lepää monissa asioissa siellä. Huomioitava on myös edelleen että ensihoitaja ei ole viranomainen. Toki kaikenlaisia, kutsuttakoon niitä nyt vaikka kompromisseiksi tehdään, koska tilanteet kyseistää toimintaa edellyttävät, mutta pykälien raameissa tuskin ihan aina mennään. Sinänsä valitettavaa, sillä tuskin lainsäädäntö on tässä maassa pelkästään tahdonilmaisuiksi tarkoitettu. Ensihoitohenkilöstön tehtävää peilataan usein liiaksi sairaalan sisällä työskentelevän hoitajan työhön, vaikka työn vaativuus, toimintaympäristö ja toimintaedellytykset ovat aivan erilaiset. Joskus taas juuri tähän vedotaan jos se sopii ajamaan jotain tiettyä asiaa. Ensihoitohenkilöstö taitaakin olla joko oman työnsä osalta arvossaan tai vähemmän arvossaan sen mukaan mitä asiaa sillä kertaa ajetaan ja kenen toimesta.

Ensisijaista taitaisi olla ensihoidon perustehtävän määritteleminen niin olisi olemassa jotain mihin peilata nykyistä palveluntarvetta ja  tehtävänkuvaa. Nyt kun tätä ei vaikuta olevan määritelty niin että joku vielä kyseiseen määritelmään uskoisikin, voidaan ensihoidon tehtäviin sisällyttää lähes mitä vain, vaikka toimintaedellytykset ovat monelta osin liian rajalliset kaikkien asiakkaiden tarkoituksenmukaiseen palvelemiseen ja auttamiseen. Toki ihmisiä pitää auttaa ja ongelmia on monia. Vaihtoehtolinjoja on käytännössä kaksi. Oikea palvelu oikeaan ongelmaan ja saumattoman yhteistyön kehittäminen eri palvelujen välille. Tai vaihtoehtoisesti yksi palvelu, jonka pitäisi todellisuudessa vaikuttaa laajasti moniin myös sen ensisijaisen tehtäväkentän ulkopuolella oleviin ongelmiin, joka tarkoittaa sitä että tällä palvelulla tulee olla riittävät resurssit, toimintaedellytykset ja tuki selviytyä tästä laajasta tehtäväkentästä. Tämä vaatii myös ensihoitopalvelussa työskentelevien perus- ja työpaikkakoulutuksen sisällöllistä pohtimista. Perustehtävän ja tehtäväkentän tunnistaminen ja määrittely auttaa myös suhtautumaan asenteellisesti työtehtäviin, koska ne mielletään silloin omaan tehtävänkuvaan kuuluviksi ja joissa itsellä tulisi olla riittävää osaamista niiden hoitamiseksi. Lisäksi tulisi ylipäätään pohtia vastaako nykyinen tehtävänkuva asetettuja ammattitaitovaatimuksia. Eli kohtaavatko nämä asiat toisensa vai tarvitsisiko jompaan kumpaan tai molempiin tehdä kehitystyötä sekä edelleen pohtia resurssien käyttöä erilaisten tehtävien vaativuuden mukaan. Mukavaa tietenkin olisi myös että laaja ja vastuullinen tehtävänkuva poikisivat myös työn vaativuuden arviointeja, joiden ainoana tarkoituksena ei ole toimia pefletteinä päättäjien saunailloissa.


Teksti: Quukkeli

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42730&;name=DLFE-15436.pdf

Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy Copyright ©2019. All Rights Reserved.