Toimiiko viranomaisyhteistyö suuronnettomuustilanteissa?

 

Teksti Tuukka Luttunen


saSuunnittelin Rovaniemen kaupungin ensihoidolle suuronnettomuuskoulutusta, jonka yhteydessä perehdyin mm. onnettomuustutkintalautakunnan viimevuotisiin raportteihin ja kotimaiseen ensihoidon ammattikirjallisuuteen. Lisäksi keskustelin opinnäytetyöprosessin aikana eri toimialojen asiantuntijoiden kanssa lääkinnällisen johtamisen haasteista ja mahdollisuuksista.

Simo Ekman kirjoitti Systolessa nro 3/11 suuronnettomuuksia käsittelevässä artikkelissa, että ”suuronnettomuusvalmius on elämää harhakuvissa”. Kirjoitus pysäytti miettimään, että mitä pitäisi tulevaisuudessa vielä tapahtua, jotta asioita oikeasti herättäisiin kehittämään. Kuinka saadaan varmennettua, että osaamista löytyy riittävästi päivittäisestä ensihoito-organisaatiosta ympäri vuorokauden, jokaisena viikonpäivänä ja mielellään vielä ensimmäisen tunnin aikana?


 

Suuronnettomuuksien hallittavuuden kannalta on monelta taholta todettu, että TOJEN (toiminta-alueen johtoelin) toiminta on hyvin keskeisellä sijalla. Ensimmäisen tunnin aikana tehdään usein johtamisen kannalta onnettomuustilanteen tärkeimmät taktiset päätökset, jotka vaikuttavat mm. auttajien työturvallisuuteen ja vaikeasti loukkaantuneiden selviämiseen. Taktiset päätökset ovat lääkintäjohtajan osalta keskeisesti resurssien varaamista, hallittua ohjaamista riittävän turvallisille alueille sekä ajan käytön hallintaa. Organisaation tulee ohjautua vähin käskyin, koska toiminnan tulisi olla etukäteen tarkkaan suunniteltua ja harjoiteltua. Järkevien taktisten päätösten tekoon vaaditaan kuitenkin kattavaa ajantasaista tilannekuvaa, jotta toimintaa voidaan johtaa hallitusti ja taktiikkaa sekä toimintatapaa tarvittaessa muuttaa tilanteen mukaisesti. Miten muodostamme tilannekuvaa, jos meillä ei ole yhtenäistä harjoiteltua toimintamallia viranomaisten välillä ja kommunikaatio on heikkoa?

Kyetäänkö harjoituksissa vastaamaan riittävästi yleisesti onnettomuusharjoituksissa ja suuronnettomuuksissa esiintyneisiin ongelma-alueisiin? Pelkistetysti voidaan sanoa, että yleisimmät toistuvat ongelmat ovat puutteelliset suunnitelmat, viestiliikenne ja johtaminen. Olisiko järkevää ensin harjoitella esimerkiksi viestiliikennettä simulaatio-olosuhteissa ja johtamista karttaharjoituksena, ja vasta sitten rakentaa suurempia harjoituksia? Kehittyisikö viranomaisyhteistyö lisäksi tehokkaammin, jos harjoituksia suunniteltaisiin enemmän ongelmalähtöisesti yhdessä eri viranomaisten kanssa. Suunnitteluun osallistuisivat kaikki keskeiset toimijat eli pelastus-, poliisi- ja lääkintäviranomaiset. Harjoitusten suunnittelussa pyrittäisiin huomioimaan päivittäisessä moniviranomaisyhteistyössä havaittuja ongelmia, ja luotaisiin toimintaedellytykset harjoitella mm. riittävin henkilöstö- ja ajoneuvoresurssein, kuten suunnitelmissakin on ajateltu toimittavan. Tällöin saisimme harjoituksista totuudenmukaisempaa tietoa ja tuntumaa, joita analysoimalla ohjeita ja suunnitelmia voitaisiin edelleen kehittää. Todennäköisesti yhteistyö palkittaisiin pienemmissäkin moniviranomaistehtävissä, ja kommunikaatio olisi sujuvampaa ja toiminta kokonaisuudessaan rutiininomaisempaa.

Harjoitukset voitaisiin aloittaa pieninä kokonaisuuksina, joihin aluksi osallistuisivat vain keskeisimmät johtajat, ja suurempia harjoituksia järjestettäisiin kun perusteet olisivat kunnossa. Harjoitusten tulisi tuottaa lääkinnän osalta harjoitusmahdollisuuksia erityisesti lääkintä- ja sektorijohtajille, joiden tehtävät ovat varsin haastavia ja merkityksellisiä koko suuronnettomuusorganisaation toimivuuden kannalta. Välttämättömien tukiorganisaatioiden liittäminen harjoitukseen voisi onnistua myöhemminkin, kunnes keskeisimpien viranomaisten toiminta olisi ensin hyvällä tasolla. Pienimuotoisista toiminta-alueen johtoelimen kehittämistoimista on hyviä kokemuksia ainakin Keski-Uudenmaan alueella. Harjoittelun ja koulutuksen kautta esim. viranomaisten ammattikieltä voisi saada ymmärrettävämmäksi, johtamisen apuvälineiden rinnakkaiskäyttöä yhdenmukaisemmaksi, ja kommunikointia helpommaksi jo siksi, että kasvot ovat tutut ja yhteiset päämäärät ennakkoon tiedostettuja. Mutta maksaako tämä kaikki liikaa, pitäisikö pakolliset harjoitukset järjestää kuten ennenkin, osin vapaaehtoisin resurssein?

Vapaaehtoisten työpanos on erityisesti Lapin äärialueilla kiistattoman tärkeää, mutta toiminnan kehittäminen tulisi lähteä viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeista, unohtamatta vapaaehtoisia yhteistyökumppaneita. Jotta konkreettisia tuloksia saataisiin aikaiseksi, tulisi poliisi-, pelastus-, ja lääkintäviranomaiset saada yhteisen pöydän ääreen, jossa luotaisiin tavoitteet ja strategia kehitystyöhön. Edellytykset byrokraattisen koneiston käynnistämiseen viranomaisyhteistyön parantamiseksi ovat lähitulevaisuudessa otollisemmat, koska ensihoidon järjestely- ja valvontavastuu siirtyy sairaanhoitopiireille. Toivottavasti tulevaisuudessa ensihoidossa toimii hyvin koulutettuja kenttäjohtajia, koska heillä myös vastuu kasvaa vääjäämättä.

Teksti Tuukka Luttunen
ensihoitaja AMK

Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitoyksikkö


Kiitos asiantuntijoille mielipiteistä ja lausunnoista opinnäytetyöprojektin hyväksi, erityisesti Simo Ekmanille, Jari Pirnekselle ja Marko Hiltulalle.