• Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
Previous Next

Aivovammaliitto potilaiden apuna

Aivovammaliiton toiminnanjohtaja Sirkku Lindstam Systolen haastattelussa.
Systole 1/2013 -lehden teemana on aivovamma.

 

Miksi Aivovammaliitto on olemassa ja miten se toimii?

Aivovammaliitto on perustettu 1992 tapaturmaisten aivovammojen saaneiden henkilöiden, heidän läheistensä ja hoito-/kuntoutusammattilaisten yhteistyöjärjestöksi. Aluksi sillä oli tehtävänä yhdistää ja tarjota vertaisuutta aivovamman saaneille. Sittemmin tehtävänkuva on lisääntynyt edunvalvontaan, tiedottamiseen ja ennalta ehkäisyyn.

Aivovammaliitto on potentiaalisiin jäsenmääriin suhteutettuna pieni järjestö, jäsenmäärä on tällä hetkellä parisen tuhatta. Tähän lienee monia syitä, mutta kuvaavin voi olla se, etteivät aivovammautuneet henkilöt itse oireidensa vuoksi kykene tai saa aikaiseksi liittyä jäseneksi. Lisäksi pää on monelle ”pyhä”, joillekin voi olla liian vaativa asia tunnustaa vammautuneensa päähän. Tässä suhteessa mielenterveystyön puolella on tehty hyvää työtä jo parin - kolmen vuosikymmenen ajan. Ehkä ihmiset jossain vaiheessa uskaltavat/kehtaavat tunnustaa myös fysiologisen pään vamman.

Aivovammaliitolla on 8 jäsenyhdistystä ja kymmenkunta paikallista toimintaryhmää eri puolilla maata. yhdistyksissä tapahtuvan vapaaehtoistoiminnan lisäksi valtakunnallinen järjestö tarjoaa vertaistukitoimintaa, kokemuskouluttajatoimintaa sekä vapaaehtoistoimintaa erilaisissa työryhmissä. Aivovammaliitto tuottaa tällä hetkellä lähestulkoon ainoana yleistä aivovammatietoa esitteiden ja lehden muodossa (viimeisten 7-8 vuoden aikana on jaettu erilaisia aivovammaesitteitä toista sataatuhatta kappaletta ja Aivoitus-lehtiä lähes satatuhatta kappaletta).

Minkälaiseksi näette ensihoidon roolin akuuttien aivovammojen hoidossa?

Olemme laatineet ensiapuväelle päänvammapotilaan ensiapuohjeen muistuttamaan pään vaurioitumisen mahdollisuudesta. Se pohjautuu Glasgow Coma Scaleen, joka ohjaa tekemään havaintoja onnettomuuteen joutuneesta henkilöstä. Ohjeessa kehotetaan kertomaan ensihoito-/sairaankuljetusväelle tehdyt tajunnan tilan havainnot, jotta ne tulevat kirjatuiksi heti alusta alkaen. Akuutin vaiheen eri toimijoiden välistä vuoropuhelua ja yhteistä ymmärrystä peräänkuulutamme.

Aikoinaan selkäydinvammapotilaiden turvallisuuden paraneminen ensiapu- ja ensihoitotilanteissa ovat auttaneet potilaiden muunkin hoidon kehittymisessä. Samaa odotamme aivovammojen osalta. Vielä nykyään jää liian monia aivovamman saaneita (erityisesti lievät tapaukset) perusterveydenhuollossa havaitsematta, tutkimatta ja dokumentoimatta. Tämä johtaa siihen, etteivät ihmiset pääse asianmukaiseen hoitoon ajoissa, heidän oikeusturvansa laiminlyödään ja kuntoutuminen viivästyy.


Mitä haluaisitte painottaa ensihoitajille akuutin aivovammapotilaan hoidossa?

TAYSin Acutassa ovat neurologi Suvi Liimatainen ja neurokirurgi Tero Niskakangas laatineet päänvammapotilaan hoitoprotokollan. Se julkaistiin mm. Duodecim-lehdessä syksyllä 2011. Ohjeistus antaa varsin selkeät ohjeet kaikille aivovammapotilaan hoitoketjuun liittyville toimijoille, alkaen hätäkeskuksesta ensihoidon kautta sairaalan ensiapuun ja päivystykseen.

Kovapäisiä ei ole olemassa. Kallo ei aina suojaa aivoja vaurioitumiselta, kun pää kolahtaa. Ensihoitohenkilöstö on ehdottomasti avainasemassa sen suhteen, että he tekevät oikeanlaisia havaintoja onnettomuuspotilaan tajunnan tilasta ja käytöksestä, ja erityisesti kirjaavat ja viestittävät havaintonsa hoitoketjussa eteenpäin. Tällä viestinnällä on aivovammapotilaan kannalta kullan arvoinen merkitys, jotta oikeanlainen hoito ja kuntoutus käynnistyvä.



Missä vaiheessa aivovammapotilas yleensä ottaa ensimmäisen kontaktin Aivovammaliittoon?

Eri ihmiset ottavat yhteyttä hyvin eri vaiheissa. Yhtä tavanomaista on se, että henkilö ottaa yhteyttä kahdeksan tai viidentoista vuoden kuluttua onnettomuudesta kuin se, että omainen ottaa yhteyttä melko pian vammautumisen tapahduttua.

Meillä on paljon aivovamman saaneita ihmisiä, joita ei ole aikanaan diagnosoitu ja he ovat oireittensa kanssa sinnitelleet vuosikausia. Kun kompensointikyvyt loppuvat, he alkavat kysellä, olisiko jollain tietyllä onnettomuudella yhteyttä oireisiin. Toisaalta omaiset ottavat usein yhteyttä meihin siinä vaiheessa, kun potilasta ollaan kotiuttamassa yliopistollisesta tai muusta keskussairaalasta. Terveyskeskusten vuodeosastoille kotiuttamista kammoksutaan – usein kyllä myös aiheellisestikin, koska niissä ei ole vielä riittävää hoito- ja kuntoutusosaamista aivovammapotilaille.

Mitkä ovat tyypillisimmät aivovammojen syyt?

Kaikkein tavallisin syy (yli puolet tapauksista) aivovammoille ovat aivan arkiset kaatumiset ja putoamiset. Alkoholilla on osuutensa yli puolessa tapauksista; humalaisena kaatuilu tuntuu olevan jopa yksi suomalainen ”urheilumuoto”. Myös ikääntyminen ja tietyt sairaudet altistavat tasapainohäiriöille ja sen myötä kaatumisille.

Liikenneonnettomuudet ovat toiseksi suurin aivovammojen aiheuttaja. Liikenteessä voi vammautua niin ajoneuvoilla, mopoilla, polkupyörillä tai jalan liikuttaessa. Väkivaltatilanteet tuottavat ehkäpä kaikkein turhimmat aivovammautumiset! Urheilussa syntyy aivovammoja, vaikkakin monissa lajeissa on alettu jo tajuta riskit ja suojavälineiden käyttö on selvästi lisääntynyt. Esimerkiksi lasketteluharrastuksessa on päästy jopa 80 prosentin kypäränkäyttöasteeseen. Jääkiekossa rajut taklaukset uhkaavat pelaajien selkärankaa ja aivoja. Yllättäen myös jalkapallossa syntyy aivovammoja: palloa pukatessa päät iskeytyvät yhteen tai pelaaja tekee kohtalokkaan syöksyn toisen pelaajan polveen.

Kuinka monta aivovammaa vuosittain tilastoidaan ja miten niitä jaotellaan?

Aivovammojen tilastointia on haitannut se, ettei kaikkia erilaisia aivovammatapauksia ole huomattu ensiavussa tai päivystyksessä, eikä niitä ole dokumentoitu. Tilastokeskus kerää esimerkiksi liikenteestä kuolintilastoja, mutta diagnoosipohjaista täsmätietoa kuolin- tai vammautumissyistä ei vielä koota. Aivovammojen tilastointia kysyttäessä Tilastokeskukselta vastaus on ”ei oo”, tietoa ei kerätä sairaanhoidossa mitenkään systemaattisesti.

Psykologian tohtori Sanna Koskinen työryhmineen on tehnyt pitkittäisseurantaa sairaaloissa hoidettavista aivovammapotilaista. Parin-kolmen vuosikymmenen aikana jonkinasteista hoitoa vaativan aivovamman on saanut vuosittain noin 5000 henkilöä. Sen lisäksi lieviä aivovammoja saa arviolta kaksinkertainen määrä.

Aivovammat luokitellaan vakavuudeltaan alkuvaiheessa erittäin lieviin, lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja erittäin vaikeisiin. Alkuvaiheen luokitukset eivät välttämättä päde enää myöhemmissä vaiheissa, jolloin kuntoutuminen on edennyt yksilöllisesti.

Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy Copyright ©2019. All Rights Reserved.