Sairaanhoitajat tyytymättömiä työoloihinsa

Sairaanhoitajat ovat entistä tyytymättömämpiä työoloihinsa. Tyytymättömyys ei näy huonona hoitona, vaan alanvaihtoina. Sairaanhoitajaliiton tekemän työolobarometrin tulokset julkaistiin kolmannen kerran.


Kolmatta kertaa julkaistun sairaanhoitajien työolobarometrin tulokset kertovat, että sairaanhoitajat ovat entistä tyytymättömämpiä työoloihinsa. Eniten kehitettävää on päätöksenteon läpinäkyvyydessä, nopeassa puuttumisessa ongelmatilanteisiin ja sääntöjen johdonmukaisessa noudattamisessa. Tulokset ovat heikentyneet kaikilla mitatuilla osa-alueilla.

Barometri kertoo koruttomasti myös sen, että tyytymättömimpiä johtamiseen ja työelämään ovat nuoret sairaanhoitajat, joiden odotukset työelämästä eivät vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikkojen todellisuutta.
- Sairaanhoitajilla on vahva ammattietiikka ja ylpeys omasta työstä. Tyytymättömyys työoloihin ei näy huonona hoitona vaan ajaa sairaanhoitajia pois alalta. Erityisesti 26 - 35 -vuotiaat ovat herkimpiä lähtemään.  He hakeutuvat muille aloille, jos heillä ei ole mahdollisuutta tehdä työtään hyvin ja kehittyä siinä. Tämän perälautavuodon pysäyttäminen on sosiaali- ja terveydenhuollon työvoiman riittävyyden kynnyskysymyksiä, sairaanhoitajaliiton kehittämispäällikkö Nina Hahtela sanoo.

Tutkimukseen vastanneet sairaanhoitajat arvioivat, että toimivilla työelämän käytännöillä on suuri vaikutus työhyvinvointiin.  Tämä tarkoittaa muun muassa, että työyhteisössä perustehtävä on määritelty selkeästi, työprosessit arvioidaan säännöllisesti yhdessä, rekrytointi perustuu osaamistarpeeseen, opiskelijaohjaus on laadukasta, työhyvinvoinnin kehittäminen on suunnitelmallista sekä työntekijöiden ja esimiesten suhde on avoin ja luottamuksellinen.

- Johtamisen merkitys korostuu entisestään ja siihen on panostettava. Työhyvinvoinnin johtaminen tulee määritellä selkeästi lähiesimiehen vastuulle.  Tehtävän hoitamiselle tulee myös varata riittävästi aikaa, tukea ja koulutusta, sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto sanoo.

Sairaanhoitajaliitto perustettiin 25.1.1925. Liitto täytti äskettäin 90 vuotta.