Tylyä kohtelua


Ensihoitajien käytöksestä valitetaan silloin tällöin. Työnantajalle tullen sähköpostin tai yleisönosastokirjoituksen jälkeen pohditaan oliko valitukselle aihetta.

Aiheellisuus tai aiheettomuus on tuhannen taalan kysymys, sillä asialle on monta näkökantaa: itseään puolustava ensihoitaja, kovia kokenut asiakas, omainen tai ehkä pohtimaan jäänyt sivullinen. Onko asiakas aina oikeassa? – Usein on. Tai ainakin ensihoitajan tulisi työnsä luonteen ymmärtäen pystyä venymään myös vaikeassa kommunikointitilanteessa. Asiallisella käytöksellä selviää useimmista tilanteista, kun provosoimalla päätyy vain pitkittämään ja pahentamaan tilannetta. Silti on hyväksyttävää, että kuppi menee joskus nurin, ihmisiähän ensihoitajatkin vain ovat.

Tuoreena kyytimiehenä voi olla joskus ylentävää päästä vähän provosoimaan, ehkä vanhempanakin. Voi tulla näppärä tunne, kun pääsee ojentamaan potilasta sanallisesti tai pääsee käyttämään näsäviisauttaan. Potilaan käyttäytyminen voi johtua muustakin kuin alkoholista tai tarkoituksenmukaisesta hankaluudesta. Vaikka kuinka ymmärtäisi tilanteet laajasti, on mahdollista, että sietokyky ylittyy siltikin.

Ensihoitajan arjessa on jo aikoja sitten nähty päihtyneen provokatiiviset herättelyt, näppärät vastaukset potilaalle sekä moraalisoinnin ja päänaukomisen välimaastossa liikkuvat puhuttelut. Tylyttämiset eivät ole mitään uutta, eikä niillä voi hankkia kannuksia järkevässä työyhteisössä. On varma, että tylyttämistä käyttämällä ei päästä sujuvaan asiakaskontaktiin eikä työnteko helpotu. Mitä tekijä siitä saa? Tuskin edes hyvää mieltä.

Sen sijaan on nähty, kuinka rauhallinen ja hillitty käytös tuottaa tuloksen. Aggressiivinenkin potilas saattaa ottaa ja rauhoittua. Ihminen, jolle rauhallinen puhe ei tehoa, niin tuskin tehoaa raivoaminekaan. Kylmänrauhallisia, kokeneita kyytimiehiä on olemassa. Todistetusti asenne potilaita ja työtä kohtaan voi säilyä kymmeniä vuosia kestävän uran läpi. Eikä asenne asiakasta ja työtä kohtaan ole heikentynyt, vaikka työnkuva on saattanut muuttuakin. Kyse on ensihoitajasta itsestään, sillä tuskin hankalat asiakkaat osuvat vain tietyille henkilöille.

Pystyisikö hermoja pinnistämään? Venyisivätkö ne yhtään enempää? Kuumia höyryjä ei kannata puhaltaa ulos, ne jäähtyvät kyllä. Voisiko itselleen näyttää, että hermot pysyvät hallinnassa. Siten voittaa itsensä ja hankalan asiakkaan. Ehkä saattaakin  huomata, että hillitystä käytöksestä hyötyvät kaikki osapuolet. Hillitty käytös on osa ensihoitajan rautaista ammattitaitoa.

Teksti: Marko Partanen