• Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
  • Kuvaaja: Juha Jormakka
Previous Next

Lakialoite ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta

Lakialoite rangaistusten koventamisesta ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta on julkaistu eilen, sen toivotaan keräävän kannatusta eduskunnassa yli puoluerajojen.

Suomen Ensihoitoalan liitto SEHL, Suomen Palomiesliitto SPAL ja Tehy ovat kevään ajan kampanjoineet ensihoitotyön uhka-ja väkivaltatilanteista, niiden määrän kasvusta sekä rangaistusten riittämättömyydestä ensihoitajia kohtaan tehdyissä rikoksissa.

Liitot ovat vaatineet rikoslakiin muutosta, jossa ensihoitotyötä tekevää henkilöstöä kohtaan tehdyistä rikoksista rangaistaisiin kovemmilla rangaistuksilla. Tällä hetkellä ensihoitajan pahoinpitelystä selviää sakoilla, kun taas esimerkiksi poliisia kohtaan tehdyissä rikkeissä rangaistukset ovat neljästä kuukaudesta neljään vuotta vankeutta.

Liittojen ajama asia nytkähti ison askeleen eteenpäin eilen, kun perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen teki lakialoitteen aiheesta, siinä vaadittiin rangaistuksia samalle asteikolle kuin mitä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta rangaistaan. Myös vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen otti liittojen huolen puolesta kantaa Facebookissa ja jätti asiasta kirjallisen kysymyksen.

Yksittäisen kansanedustajan tekemä lakialoite tarvitsee taakseen vähintään 100 kansanedustajaa, jotta se etenee ja sitä käsitellään kuin hallituksen tekemää esitystä. Yksittäisillä ensihoitajilla ja kentän toimijoilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa asian etenemiseen ottamalla yhteyttä oman alueen kansanedustajiin ja viestittämällä heille, kuinka tärkeästä asiasta nyt on kyse.

Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy Copyright ©2018. All Rights Reserved.