Systolen vaalitentti 2019


Systole pyysi verkkosivuillaan vaalitenttiin eduskuntavaaliehdokkaita, jotka työskentelevät ensihoidossa. Toimitukseen ottivat yhteyttä Mari Rantanen, Meiju Salmela ja Pauliina Valkovirta.
Muista äänestää eduskuntavaaleissa!

 Kysymykset:

1. Kolme tärkeintä asiaa tulevan eduskunnan käsiteltäväksi?
2. Mitä ensihoidon asioita tulisi ajaa eduskunnassa?
3. Sote-uudistus tulevalla hallituskaudella?
4. Mainitse jokin asia, jota kannatat tai et kannata?
5. Esitä kysymys valitsemallesi nykypoliitikolle?

Mari Rantanen
Perussuomalaiset, Helsingin vaalipiiri.
Ensihoitaja, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.

Motto: "Suomen ja suomalaisten etu edellä, aina. Oma takapiha siivotaan ennen naapurin pihaa.”

1. Turvallisuus, terveys, työ. Turvallisuuteen liittyy vahvasti poliisin, hätäkeskuksen ja Rajavartiolaitoksen toimintaedellytysten turvaaminen sekä maahanmuuttopolitiikan kiristäminen. Terveyskysymyksissä sote-uudistus on saatava maaliin mutta siten, ettei motiivina ole pelkästään miljardien veroeurojen siirtäminen ylikansallisille yrityksille. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tulonsiirrot eivät saa olla itsestäänselvyys, joita saa vain siksi, että on olemassa, ellei siihen ole perusteita kuten lapsuus, vanhuus, sairaus tai vammaisuus. Lisäksi työhön tulee jatkossakin liittyä yhdet työmarkkinat ja ehdot.

2. Aivan ehdottomasti meidän on saatava rikoslakiin muutos, jossa ensihoitajan työssä kohtaama väkivalta tuomitaan samoin kuin virkamiehen kokema väkivalta. Tämä olisi selkeä signaali siitä, että teko on äärimmäisen paheksuttava. Tällä ei tietenkään ratkaista koko uhka- ja väkivalta -asiaa mutta se olisi jo hyvä alku. Lisäksi olisi syytä viimeinkin pohtia, pitäisikö tämän asian osalta kerätä keskitettyä tietoa, jotta meillä olisi oikea tilannekuva ilmiön laajuudesta ja vakavuudesta.

Toiseksi haluan, että soveltuvuustestit palautetaan alalle ja nk. SORA-lainsäädäntöä täsmennetään siten, että sitä voidaan soveltaa matalammalla kynnyksellä kuin tällä hetkellä. Olen saanut huolestuttavia viestejä oppilaitoksista siitä, että koulu ei voi tehdä mitään ennen kuin opiskelijan ongelmat havaitaan työelämän puolelta. Näin ei voi jatkua.

Haluan viedä eteenpäin sitä, että kiireellinen ensihoito nähdään osana kokonaisturvallisuutta ja että ensihoidolle tulee oikea viranomaisstatus.

3. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä valittu malli tullee olemaan pohjana jatkovalmistelussa, näin pikkulinnut laulavat, vaikka vaaleja ei ole vielä käyty. Uskon kuitenkin, että valinnanvapaus ei tule lainsäädäntöön sellaisena kuin se on nyt esitetty.
Toisekseen toivon, että perusterveydenhuollon parantaminen, joka oli alkuperäinen tavoite, huomioidaan jatkossa paremmin. Ensin julkiset perusrakenteet kuntoon, jonka jälkeen voidaan hallitusti lisätä yksityisiä toimijoita kuvioon mukaan.
Maakuntamalli on lähes tulkoon kaheli. Esitetyssä mallissa on maakuntia, jotka ovat väestöpohjaltaan Espoon Leppävaaran kokoisia, kun toisessa maakunnassa on kolmasosa koko maan väestöstä. Näihin pitäisi sitten soveltaa samaa lakia, jo yksistään se kertoo ajatuksen älyttömyydestä. Unelmavaihtoehto olisi se, että meillä olisi kaikki palvelut (terveydenhuolto, poliisi, pelastus, hätäkeskus jne) saman alueen alla.

4. En kannata laittomasti maassa olevien palveluiden laajentamista akuutista avusta koko palveluvalikoimaksi enkä myöskään tämän asian ympärillä olevaa lakihanketta, jota tullaan esittämään seuraavassa eduskunnassa. Mielestäni akuutti apu on riittävä. Se, että meillä ei kukaan kuole kadulle sairauteen, onnettomuuteen, kylmään tai nälkään. Mutta maasta on myös poistuttava, jos ei ole tosiasiallisia perusteita ja lupaa jäädä.

Kannatan Ei-myytävänä -kansalaisaloitetta, joka tähtää siihen, että vammaisten koko elämän mittaiset, välttämättömät palvelut rajataan hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle. Näin vammaisille taattaisiin oikeasti oikeus kotiin ja tuttuihin ihmisiin.

5. Kysyisin Juha Sipilältä mitä hän mietti silloin, kun kutsui koko maailman kylään lupaamalla asuntonsa Kempeleeltä? Systole ei toistuvista pyynnöistä huolimatta tavoittanut pääministeri Juha Sipilää vastaamaan kysymykseen.

Näin löydät Mari Rantasen 
Nettisivut: www.marirantanen.fi
Facebook: Mari Rantanen
Mari Rantanen kiertää Helsingissä koko kevään vaaleihin asti. Kiertueaikataulu julkaistaan Facebookissa.

 

Meiju Marjanne Salmela

Suomen Keskusta, Lapin vaalipiiri
Ensihoitaja, Lapin sairaanhoitopiiri
Motto: Turvallisen, kestävän ja elinvoimasen pohjoisen puolesta – tulevien sukupolvien hyvän elämän turvaamiseksi.”

1. Aluepolitiikka ja yhdenvertaiset palvelut. Nykyistä palveluverkostoa ei voi enää karsia. Yhdenvertaiset peruspalvelut ja arjen perusturvallisuus on turvattava asuinpaikasta riippumatta, erityisesti heikompiosaiset ja ikäihmiset huomioiden. Tarvitaan eri tahojen tehostettuja toimia alueiden ja maakuntien elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Ihmisellä tulee olla mahdollisuus tehdä työtä, yrittää ja elää hyvää elämää asuinpaikasta riippumatta. Elämisen edellytykset on luotava koko maahan, sillä Suomi tarvitsee elinvoimaisen maaseudun. 

Muuttuva työelämä. Työn tekemisen täytyy olla kannattavaa ja kannustinloukkoja on purettava myönteisen talouskehityksen tieltä. Joustava työelämä vaatii byrokratian purkua perheen, työelämän ja opiskelun parempaan yhteensovittamiseen. Työstä on saatava kunnollinen korvaus, josta verotuksen jälkeen jäisi jotakin elämiseenkin. Työehtojärjestelmä voi perustua yleissitovuuteen, mutta paikallista sopimista on edistettävä ja kehitettävä parantamaan vuorovaikutusta ja luomaan aitoa yhteistyötä. 

Koulutus ja sivistys. Kaikilla tulee olla mahdollisuus koulutukseen riippumatta varallisuudesta tai kodin sijainnista. Koulutus on ihmisen tärkein pääoma, varhaiskasvatuksesta lähtien aina korkeakouluihin asti. Koulutus on myös tärkein keino estää nuoria syrjäytymästä. Toisen asteen koulutus on taattava kaikille.  Koulutuksen tulee olla laadukasta ja koulutuksen tulee vastata muuttuviin työelämän tarpeisiin vahvistaen näin koko yhteiskuntaa. Muutokset työpaikoilla ovat nopeita ja ne vaativat jatkuvaa kouluttautumista ja kehittämistä. Työn ohessa tapahtuva opiskelu vaatii työnantajilta kattavaa hyväksyntää osaajiensa kehittämiseen ja heidän kouluttaumisen tukemista. 

2. Ensihoito tarvitsee: 1) Valtakunnallisesti kustannustehokkaan laadukkaan ja yhtenäisen ensihoidon. 2) Osaamisen ja koulutuksien kehittämistä ja yhdenmukaistamista. 3) Valtakunnallisesti yhtenäisen laadunvalvonnan. 4) Kestävän ja riittävän rahoituksen laadukkaan ja tarpeenmukaisen valmiuden ylläpitämiseen. 5) Motivoituneet, osaavat ja hyvinvoivat työntekijät. 6) Työnantajan on tuettava ja kannustettava työntekijöiden terveyttä ja työssä jaksamista. 7) Johtamiskulttuurin asennemuutosta.8) Resursseja työntekijöiden ja esimiesten kouluttamiseen ja tukemiseen. 9) Ensihoito mukaan ilmastotalkoisiin.

3. Uskon, että pitkän ja kivisen tien käynyt sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistus toteutuu hallituspohjasta riippumatta. Uudistuksen valmistelu on edelleen kesken ja kysymyksiä on varmasti enemmän kuin vastauksia.

4. Tällä hetkellä on tiiviisti uutisoitu nuoriin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kannatan kansalaisaloitetta seksuaalirikoksesta Suomessa tuomitun oleskeluluvan peruuttamista ja henkilön karkoitusta maasta.
5. Keskustelisin Li Anderssonin kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta erityisesti globaaleista turvallisuusongelmista. Hänen kanssaan olisi mielenkiintoista käydä keskustelua maamme turvallisuudesta.

Näin löydät Meiju Marjanne Salmelan:
-Facebook, Twitter ja Instagram.
Keväällä Meiju Marjanne Salmela vaalitelttailee ympäri Lappia. 

 

Pauliina Valkovirta

Kokoomus, Oulun vaalipiiri.
Ensihoitaja, Jokilaaksojen pelastuslaitos.
Motto: ”vastuullisesti välittäen.”

1. Työllisyys pitäisi nostaa pohjoismaiselle 75 - 80 %:n tasolle. Se on välttämätöntä, jotta taloutemme noususuhdanne jatkuisi ja pystyisimme väestön ikääntyessä ylläpitämään mm. nykyiset hyvinvointipalvelumme.

Työn tekemisen tulee olla kannattavaa, työn verotusta ei pidä nostaa. Jos verotuksen progressio nousee kovin korkeaksi, on vaarana, että korkeasti koulutettu työvoima siirtyy ulkomaille.
Laadukkaiden terveyspalveluiden tulee olla jokaisen saatavilla. Nykytilanteessa on paljon eriarvoisuutta. Myös ennalta ehkäisevän työn merkitys tulee jatkossakin ymmärtää.

2. Rikoslakiin olisi saatava muutos. Ensihoito- ja pelastustyötä tekeviä kohtaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä henkilöä tulisi rangaista kuten virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen syyllistynyttä henkilöä.
Seuraavalle hallituskaudelle siirtyneessä asiakas- ja potilaslaki -valmistelussa on huomioitava myös ensihoidon erityispiirteet. Syksyllä 2018 lausuntokierroksella ollut laki olisi siinä muodossaan toteutuessaan lisännyt näkemykseni mukaan ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteita entisestään.
Ensihoidon erityispiirteet verrattuna muuhun terveydenhuoltoon tulee jatkossakin huomioida kaikessa päätöksenteossa

3. Sote-uudistuksen eteenpäin viemistä tullaan jatkamaan. Julkisten tuottajien rinnalle tarvitaan myös yksityisiä ja kolmannen sektorin tuottajia. Tämä, valinnanvapauden kanssa, luo tuottajien välistä kilpailuasetelmaa, mikä hyödyttää sekä potilasta että veronmaksajaa. Uudistuksen tavoitteet terveyserojen kaventamisesta sekä palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ovat edelleen ajankohtaisia ja tärkeitä asioita.

4. Kannatan opintotuen tulorajojen poistamista. Korkeakoulu- ja muiden jatko-opintojen mahdollisuus tulee tulevaisuudessakin olla jokaisella. Työn sekä opintojen yhteensovittamista ei pidä erilaisin rajoituksin hankaloittaa. Opintotuen tulorajojen poistaminen helpottaisi esimerkiksi monen jo työelämässä olevan, perheellisen ja asuntolainallisen mahdollisuutta opiskella lisää. Se helpottaisi myös monen yrittäjän mahdollisuutta opiskella ilman, että hän samalla joutuisi lopettamaan yrityksensä. Opintotuen maksamiselle on tärkeää mielestäni jatkossakin olla opintojen etenemisvelvoite.

5. Ben Zyskowicz on ollut kokoomuksen kansanedustaja pidempään kuin minä olen itse edes ollut olemassa. Zyskowicz on erittäin kokenut ja arvostettu poliitikko. Haluaisinkin kysyä häneltä, mikä on tärkein neuvo, jonka hän antaisi ”keltanokalle?”

Vastaus kuuluu näin: Kiitos kysymyksistäsi. Kun pääset "keltanokkana" eduskuntaan, on sinun syytä muistaa, että eduskunnassa kukaan ei yksin saa aikaiseksi juuri mitään. Näin ollen on tärkeätä, että luot hyvät yhteistyösuhteet sekä Kokoomuksen muihin kansanedustajiin että edustajiin yli puoluerajojen. Yhteistyön lisäksi tarvitset ennen kaikkea selkeät tavoitteet ja painopisteet työllesi sekä aimo annoksen tarmokkuutta ja päättäväisyyttä.
Ystävällisin terveisin ja menestystä vaaleihin! Ben Zyskowicz

Näin löydät Pauliina Valkovirran:
Facebook: Pauliina Valkovirta – Päätöksentekoa vastuullisesti välittäen
Nettisivut: www.pauliinavalkovirta.fi
Pauliina Valkovirta liikkuu  kevättalven aikana useilla paikkakunnilla Oulun vaalipiirin alueella. Tarkemmat tiedot siitä, missä hän milloinkin on, voi katsoa nettivuilta löytyvästä kalenterista.

 

Muista äänestää eduskuntavaaleissa:
- ennakkoäänestys kotimaassa: 3. - 9.4.2019

- ennakkoäänestys ulkomailla: 3. - 6.4.2019

- vaalipäivä: 14.4.2019