Ensihoitajaopiskelijat Swazimaassa

Sawubona ja terveisiä Afrikasta! Olemme kaksi joulukuussa 2019 Turun ammattikorkeakoulusta valmistunutta ensihoitajaa. Neljästä opiskeluvuodestamme vietimme puoli vuotta opiskelijavaihdossa Swazimaassa, Afrikassa. Tässä terveisiä kahdesta 3 kuukauden mittaisesta reissustamme.

 

Miina Luukkanen vas

 

Ensimmäisen kolmen kuukauden reissumme teimme keväällä 2018 harjoitteluvaihdon merkeissä, toiset kolme kuukautta vietimme maassa keväällä 2019 työstäen opinnäytetyötämme. Ajatus opiskelijavaihtoon lähtemisestä oli ollut mielessä jo opintojen alusta lähtien. Vaihdon tullessa ajankohtaiseksi kolmannen lukuvuoden alussa teimme päätöksen opiskelijavaihtoon hakemisesta. Tarkoituksena oli lähteä mahdollisimman kauas Suomesta, ja lopulta päädyimme valitsemaan vaihtomaaksi eteläisen Afrikan Swazimaan. Afrikka vaikutti kiehtovalta kohteelta ja koska koulustamme oli jo vuosia ollut vaihtareita Swazimaassa, oli päätös helppo tehdä.

Lähdimme Swazimaahan neljän ensihoitajaopiskelijan voimin helmikuussa 2018. Tarkoituksena oli suorittaa maassa kolmen kuukauden aikana kaksi harjoittelujaksoa. Jaksoiksi valikoituivat kevään opintosuunnitelmamme mukaisesti kirurgian sekä anestesian harjoittelujaksot. Suoritimme molemmat jaksot Raleigh Fitkin Memorial Hospitalissa, joka on maan suurin julkinen sairaala. Ennen harjoittelun alkua oli huolehdittava erinäisistä lupa-asioista paikallisen lääkärintodistuksen hankkimisesta työlupien saamiseen, mutta koulumme Swazimaassa asuvan yhteyshenkilön avulla luvat saatiin lopulta kuntoon. Yhteensä lupa-asioihin meni pari viikkoa, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on Afrikka ja Afrikassa on African time – mihinkään ei ole kiire ja asioiden hoituminen kestää kauan. 

Ensihoitajaopiskelijoina meillä olisi ollut mahdollisuus suorittaa harjoittelu myös ambulanssissa, mutta tätä varten olisi tarvinnut vielä erillisen työluvan. Paikallinen ensihoito on paljon jäljessä Suomen tasosta, eikä ambulansseilla ole yhtä paljon tehtäviä, joten päädyimme suorittamaan harjoittelut sairaalassa.

 

Kirurgisen hoidon kulttuurieroja

Harjoitteluista ensimmäisenä oli vuorossa kirurgian harjoittelujakso, jonka suoritimme sairaalan eri osastoilla. Ensimmäisenä osastona oli naisten kirurginen vuodeosasto, jossa opiskelijoina työnkuvaamme kuului lähinnä potilaiden peruselintoimintojen mittaamista, haavanhoitoa sekä lääkehoidosta huolehtimista. Yllätyksenä tuli, että potilaiden lääkitys koostui lähes yksinomaan suun kautta otettavasta paracetamolista – myös synnytysosastolla, jossa kyseinen lääke oli synnyttävien naisten ainut kivunlievitys. 

Myös potilaiden suuri määrä yllätti, samoin tieto, että potilaiden perushoito on täysin omaisten vastuulla, eivätkä hoitajat puutu siihen. Kirurgian osaston jälkeen vuorossa oli lasten osasto sekä tutustuminen synnytysosastoon. Myös lasten osastolla huolehdimme lääkehoidosta, joka oli jo huomattavasti monipuolisempaa verrattuna aiemmin nähtyyn. Samalla tuli kuitenkin nähtyä paikallisen lääkehoidon huonot puolet: koska potilaille ei annettu perusnesteitä, olivat kanyylit aina tukossa ja niinpä lääkkeiden anto oli lapsille erittäin epämiellyttävää ja kivuliastakin. 

Yritimme opettaa paikallisia hoitajia huuhtomaan kanyylit ennen lääkitsemistä, ja iloksemme osa työntekijöistä ottikin tavan käyttöönsä. Lääkehoidon lisäksi osallistuimme palovammapotilaiden siteiden vaihtoon sekä päivittäisille lääkärinkierroille, joissa lääkäri selitti meille potilaiden vaivoja sekä vastaili meidän kysymyksiimme. 

Viimeisenä kirurgisen harjoittelun osastona vuorossa oli päivystys, jossa saimme tehdä töitä melko itsenäisesti. Työnkuvaan kuului potilaiden haastattelua ja tietojen kirjaamista, neste- ja lääkehoidon toteuttamista sekä haavojen ompelua. Myös tällä osastolla olimme mukana lääkärinkierroilla, ja niiden aikana osallistuimme eri toimenpiteisiin lääkärin apuna. Päivystyksen potilasryhmät vaihtelivat paljon, mutta erityisen paljon potilaita oli hoidettavana erilaisten traumojen takia. Toisin kuin Suomessa, vanhuspotilaita ei juurikaan ollut, mikä selittyy maan alhaisella eliniänodotteella. Lapsipotilaita sen sijaan oli paljon, ja erityisesti hengitysteitä avaavaa lääkettä jonottavia lapsia oli usein jonoksi asti. Meille jäi epäselväksi, kärsivätkö kaikki lapset todella hengitysvaikeuksista vai toimiko inhaloitava lääke hoitona ”vaivaan kuin vaivaan”. 

 

Seeproja tiellä

 

Mikä Swazimaa?

- Sijaitsee eteläisessä Afrikassa

-Väkiluku: 1,3 miljoonaa ja pinta-ala 17 000 km²

- Ilmasto vaihtelee trooppisista kesistä talvien yöpakkasiin,
maasto vaihtelee vuoristoista ruohotasankoihin.

- Afrikan viimeinen absoluuttinen monarkia,
hallitsijana kuningas Mswati III.

- Keväällä 2018 kuningas vaihtoi maan nimen eSwatiniksi,
nimi Swazimaa kuitenkin edelleen yleisessä käytössä.

- Maa on köyhä, mutta kehittyvä.
Lähes 70% väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

- HIV-tilastoissa maa on maailman kärjessä,
lähes joka kolmas on saanut tartunnan.
Väestön eliniänodote 57 vuotta.

 

Avartava anestesiajakso

Toisen harjoittelujakson, eli anestesiajakson suoritimme sairaalan leikkaussaleissa. Päivät kuluivat leikkauksia seuraten ja potilaan ilmateistä huolehtien yhdessä anestesiahoitajien kanssa. Työnkuvaan kuului myös toimenpiteissä avustamista sekä heräämöpotilaiden hoitamista. Leikkurissa yllätti lähinnä työntekijöiden pelottavankin rento suhtautuminen työhön – leikattavan potilaan happisaturaatio saattoi tippua huolestuttavan alas ilman minkäänlaisia toimenpiteitä ja leikkaava kirurgi katosi välillä pitkäksikin aikaa leikkaussalista. Kuin ihmeen kaupalla potilaat kuitenkin selvisivät aina hengissä. 

Harjoittelujaksojen aikana oppia ei luultavasti tullut yhtä paljon kuin vastaavissa harjoitteluissa Suomessa, mutta kokemuksena harjoittelut olivat todella avartavia ja mieleenpainuvia. Saimme varmasti nähdä ja tehdä asioita, joihin ei Suomessa opiskelijana olisi mahdollisuutta. Harjoitteluissa myös pääsi näkemään syvemmin paikallista kulttuuria esimerkiksi uskonnon kautta. Swazimaalaisille kristinusko on erittäin tärkeä osa elämää, ja sairaalassa työvuorot alkoivatkin rukous- ja lauluhetkellä, johon myös meidän vaihtareitten toivottiin osallistuvan.

 

Leikkaussali

 

Mahdollisimman paljon kokemuksia

Harjoittelut veivät suurimman osan ajasta arkena, mutta viikonloppuisin ja muina vapaapäivinä olimme koko ajan liikkeellä ja reissasimme ympäriinsä. Tarkoituksena oli tehdä ja kokea mahdollisimman paljon, olimmehan tulleet Afrikkaan asti. Matkustimme ympäri Etelä-Afrikkaa ja Mosambikia ja kokeilimme erilaisia aktiviteetteja koskenlaskusta surffaukseen ja safariretkiinkin. Swazimaa on melko turvallinen paikka ja siellä liikuimme paljon keskenämme muiden vaihtareiden kanssa, mutta maan ulkopuolella reissasimme pääasiassa tuttujen paikallisten mukana.

Jo ensimmäisen Afrikan-reissumme aikana tiesimme, että haluaisimme palata Swazimaahan vielä harjoitteluvaihdon jälkeenkin. Suomessa aloimmekin heti selvitellä mahdollisuutta palata maahan tekemään opinnäytetyötämme. Halusimme työllemme käytännönläheisen ja hyödyllisen aiheen, ja niinpä päädyimme tekemään oppaan Swazimaahan lähteville koulumme sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Olimme jo oman vaihtoprosessimme aikana huomanneet, että Swazimaasta ei ollut saatavilla ajantasaisia ja yhtenäisiä tietoja opiskelijoille, joten opas tulisi tarpeeseen. Tarkoituksena oli myös innostaa muita opiskelijoita lähtemään maailmalle kehittämään omaa osaamista. 

Vaihdon aikana oppii paljon, meidänkin kohdallamme kielitaito kehittyi, samoin yhteistyötaidot ja valmius toimia erilaisen kulttuurin kanssa paranivat huomattavasti. Näistä taidoista tulee olemaan suurta hyötyä myös tulevassa ammatissamme ensihoidon parissa. Palasimme Swazimaahan jouluna 2018, ja vietimme maassa kolme kuukautta työstäen opinnäytetyötä. Opinnäytetyö ja opas on suunnattu pääasiassa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoille, mutta myös muiden koulujen oppilaat, jotka harkitsevat Afrikkaan lähtöä saavat siitä hyödyllistä tietoa ja vinkkejä – kuten myös kaikki muut aiheesta kiinnostuneet. 

Toisella harjoittelujaksollamme valmistui opinnäytetyömme: ”Harjoitteluvaihto Swazimaassa – opas Turun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.”
Voit tutustua opinnäytetyöhön tästä!

 

Teksti Vilma Ahokas ja Miina Luukkanen

 

ambul