Hoivatyön kriisi ylettyy ensihoitoon

Viidentoista pohjoismaisen tutkijan Care work in crisis -artikkelikokoelma varoittaa hoiva-alan kriisistä. Vanhustenhoidon rekrytointiongelmat ovat arkipäivää jo Suomessakin ja kunnat pyrkivät järjestämään palvelut korostamalla taloudellista tehokkuutta. Ikääntyvien hoivan sosiaalista merkitystä ei ole huomioitu. Systole pyysi tutkijaryhmään kuulunutta professori Sirpa Wredeä arvioimaan, miten hoivatyön ongelmat vaikuttavat ensihoitoon.


Kirjassa käsitellään hoivatyön kulttuurista kriisiä, eli hoivatyön viimeaikaisen tehostamisen monenlaisia seurauksia. Kirjan luvut keskittyvät vanhustenhoitoon, ja tutkimuksia on neljästä pohjoismaasta: Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, joita tarkastellaan samoista lähtökohdista. Kirjan argumentti on, että hoivan tehostamisessa on ollut vallalla kapea, hoivan taloudellista tehokkuutta korostava näkökulma, joka ei ole huomioinut hoivan sosiaalista merkitystä erityisesti ikääntyville. Kirjassa todetaankin, että hoivatyö on ikääntyneiden, hoivaa tarvitsevien ihmisten elämän laadun kannalta merkittävä asia, joka pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa nousi vahvsti esiin 1970- ja 1980-luvulla. Tuolloin vastattiin monipuolisesti vanhusväestön hoivatarpeisiin.
Kirjan pohjalta arvioin, että kun kunnat ovat hoivatarpeiden arvioinnissa siirtyneet malleihin, joissa korostuu numeraalisten hoitoisuusmittareiden merkitys, on suuri riski, ettei palvelujärjestelmä kykene vastaamaan vanhusten yksilöllisiin tarpeisiin. Etenkin silloin kun palvelujärjestelmän tehokkuutta mitataan kustannuksia painottaen on riski, että vanhusten on vaikea päästä palveluiden piiriin silloinkin, kun palvelujen tarve on suuri. Kun vanhuksen arki on haurasta ja omaiset uupuvat, eikä kiireetön hoito vastaa kasvavaan hoidon tarpeeseen, on odotettavissa, että vanhukset ja heidän omaisensa hakeutuvat akuutttihoidon piiriin. Siten kiireettömän hoidon järjestelmien ongelmilla ja pullonkauloilla on seuraamuksensa myös akuuttihoidon puolella. 
Vanhusten hoiva- ja hoitotarpeita tulisikin nähdäkseni tarkastella kokonaisuutena, jossa erilaisten toimien oikea-aikaisuus on kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeätä. Suurin uhka tulevaisuuden mosaiikkimaisessa palvelujärjestelmässä onkin se, ettei kunnan vanhuspalvelujen kokonaisuudesta vastaava hallinto tunne eikä tiedä ikääntyvien kuntalaisten tilannetta ja palveluntarpeita. Liian myöhään ja riittämättöminä annetut palvelut tulevat lähes aina lopulta kalliimmiksi, ja on tavallista, että ajoissa annettuna olisi riittänyt vähemmän erikoistunut apu. Hoiva- ja hoitotyön työmarkkinoille huonosti hoidetut ikääntyneiden palvelut ovat suuri ongelma juuri työntekijöiden jaksamisen kannalta. Kaikenlaisiin palveluihin uhkaa syntyä kasvava asiakaskunta sellaisia ihmisiä, joiden hoivan- ja hoidontarve liittyy heidän elämäntilanteeseensa ikääntyvinä henkilöinä, ja joille palvelut tarjoavat liian vähän, liian myöhään. Ikääntymisestä muodostuu sosiaalinen ongelma, jos ihminen ikääntyy ilman vahvoja epävirallisia verkostoita ja/ tai riittävää varallisuutta itse järjestää tarvitsemansa palvelut yhteiskunnassa, joka välittää liian vähän.
Hoivatyön kriisi nimenomaan rekrytointiongelmana on jo monin paikoin näkyvissä. Emme ole tutkimuksen keinoin arvioineet erityisesti rekrytointikysymyksiä, ja niihin vaikuttavat monenlaiset tekijät. On kuitenkin selvää, että tällä vuosikymmenellä tullaan jo kokemaan merkittäviä haasteita  rekrytoinnissa jo pelkästään demografisten tekijöiden takia, koska niin monet hoitajat eläköityvät lähitulevaisuudessa. Lähivuosien ratkaisut palvelujärjestelmän kehittämisessä ovatkin täysin ratkaisevia sen osalta, millaiseksi rekrytoinnin dynamiikka hoitoalalla muodostuu,  eli millaista työvoimaa hoitoalalle hakeutuu ja miten hyvin se työhönsä sitoutuu.