Saimaan ammattikorkeakoulun lehtori Simo Saikko on valittu Vuoden ensihoitajaksi 2013. Saikko on ollut merkittävässä roolissa, kun suomalainen ensihoito-opetus on kehittynyt nykymuotoonsa.

Simo Saikon ensihoito-opettajaura alkoi 1990. Sen jälkeen hän on opettanut ensihoitaja-, palomies-, lähihoitaja- ja ensihoidon jatkolinjaopiskelijoita. Saikon opetuksen kautta on valmistunut 150 ammattikorkeakoulun ensihoitajaa. Esityksen hänen valinnastaan tekivät hänen oppilaansa. Saimaan ammattikorkeakoulun ensihoitajaopiskelijat saavat jatkuvasti erinomaista palautetta myös kentältä.

”Arvostan saamani huomionosoituksen hyvin korkealle. Erityisen merkittävän valinnastani tekee mielestäni se, että esittäjinä ovat olleet oppilaani”, Simo Saikko sanoo.
Hänellä onkin aina aikaa oppilailleen ja jokainen aloittava opiskelijaryhmä tuo Saikollekin uuden innon mukanaan. Pitkä ura ei ole vähentänyt mielenkiintoa opetustyöhön.
”Opettajan ja oppilaan toiminta ihmisenä on tärkeää, pelkät kliiniset taidot eivät tee kenestäkään hyvää ensihoitajaa tai opettajaa”, Saikko sanoo.

Simo Saikko opiskeli ensin sairaanhoitajaksi. Hän kiinnostui ambulanssityöstä ensiapukurssin harjoituksessa, jossa oli mukana ambulanssi. Saikko aloitti työuransa Lappeenrannan keskussairaalassa. Hän saattoi usein tehohoitopotilaita ambulanssilla yliopistosairaalaan. Saikko huomasi, että potilasta voidaan tutkia ja hoitaa ambulanssissakin, silti yleensä potilaat tuotiin sairtaalaan ilman, että hoitotoimenpiteitä oli tehty. Saikko alkoi tehdä myös ambulanssityötä.

Simo Saikko valmistui opettajaksi 1990. Hän oli yhtenä vastuullisena, kun pelastajaoppilaiden ensihoito-opetus aloitettiin Valtion Pelastuskoulussa Kuopiossa 1992.
”Silloin Suomessa opetettiin ensimmäistä kertaa ensihoitoa virallisen opetussuunnitelman mukaan. Nykyään pidän sitä jo hiukan omituisena, että palomieskoulutus loi perustan kaikelle ensihoitokoulutukselle”, Saikko sanoo.

Simo Saikko otti vetovastuun Lappeenrannan terveydenhoito-oppilaitoksen ensihoidon jatkolinjasta vuonna 1994. Koulutus oli tarkoitettu ambulanssityötä tekeville. Se antoi valmiudet vaativimpiin tehtäviin. Koulutusta kehitettiin ja se loi lopulta pohjan nykyiselle ensihoitaja amk -koulutusohjelmalle, joka aloitettiin 1998. Lappeenrannan terveydenhuolto-oppilaitos aloitti ensimmäisten joukossa ensihoitajien kouluttamisen – ja Simo Saikko oli taas vetovastuussa.
Hän on ollut kehittämässä Saimaan ammattikorkeakoulun nykyaikaista simulaatio-oppimisympäristöä, jossa opiskelijat voivat opetella turvallisesti tositilanteita aidontuntuisissa olosuhteissa.

Potilasmateriaali on tyystin toisenlaista kuin 15 vuotta sitten, kun ensihoitaja amk-koulutus aloitettiin. Siksi ensihoidon opetuskin on uusien haasteiden edessä.

”Kun opiskelijat palaavat ensimmäiseltä harjoittelujaksoltaan, ovat ilmeet yleensä pettyneitä. Potilaat ovatkin ikääntyneitä tai nuoria, joilla on sosiaalisia ongelmia. Missä ovat ne hätätilanteet? Tämä muutos on otettava jatkossa huomioon jo opiskelijavalinnoissa”, Saikko pohtii.

Tulevaisuudessa on panostettava myös ensihoitajien täydennyskoulutukseen. Suomesta puuttuu kokonaan määritelty ja tutkintoon johtava täydennyskoulutus. Ensihoitajille tulee saada oma ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Saikko linjaa.

Simo Saikko, 55, on kotoisin Lappeenrannasta. Hän on kolmas Vuoden ensihoitajaksi valittu henkilö. Tunnustus annettiin hänelle Valtakunnallisilla Akuuttihoitopäivillä Seinäjoella 24.5.2013.
Aiemmin huomionosoituksen ovat saaneet Heikki Sederholm (2011) ja Matti Purhonen (2012).

TEKSTI JARMO TURVA
KUVA HANNA RAIJAS