Vuoden ensihoitaja Heikki Sederholm – potilaan asialla

Kuopiolainen Heikki Sederholm valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2011. Ainutlaatuinen ura sisältää suomalaisessa ensihoidossa lähes kaiken: vapaaehtoistyötä, ensihoitajan perustyötä, alan kehittämistä niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla, järjestötoimintaa, vaikuttamista, opettamista ja opetuksen kehittämistä sekä esimiestyötä kentällä ja oppilaitoksessa.

Työnsä tärkeimmäksi perustaksi hän on uransa jokaisessa vaiheessa maininnut potilaan. Heikki Sederholm jäi viime vuoden lopulla eläkkeelle, mutta ura ensihoidossa jatkuu. Sederholm vaikuttaa aktiivisesti järjestötoiminnassa potilaiden ja ensihoitajien hyväksi.Vuoden ensihoitaja -valitsijaraati nimesi Vuoden ensihoitajille jaettavan kiertopalkinnon Sederholmin mukaan. Esimerkillinen ura hakee vertaistaan, se kattaa alan erilaiset tehtävät ja se on tien raivaaja ja näyttäjä, raati perustelee.Heikki Sederholm valittiin ensimmäiseksi Vuoden ensihoitajaksi Valtakunnallisilla Akuuttihoitopäivillä Seinäjoella 29.4.2011.

”Elämää suurempi asia”

”Vanhana kalkkiksenakin ajattelen, että en ole vielä tehnyt kaikkea, jotain voin vielä tehdä.” Sederholm uskoo, että Vuoden ensihoitajan sanalla voi olla entistä painavampi merkitys. Hän pitää myös hyvänä asiana, että valtakunnallinen Vuoden ensihoitaja -tunnustus on saatu toteutettua. ”Uskon tämän tuovan ensihoitoa erilaisella tavalla esille. Tämä kuuluu tähän aikakauteen.”

Uransa merkittävämmäksi asiaksi Sederholm mainitsee ihmisten ja heidän läheistensä auttamisen. ”Potilaiden ja heidän läheistensä tyytyväisyys on minulle isoin asia, sillä olen aina ajatellut ensisijaisesti heidän etuaan. Se pitäisi hoitaa ensin ja kaikki muu vasta sitten.” Sederholm on kiitollinen myös, että on saanut olla viemässä ensihoidon asioita eteenpäin valtakunnallisessa päätöksen teossa.

Sederholm kokeili ensihoitoa ja jäi sille tielle

Heikki Sederholmin järjestötehtävissä alkanut ura myös päättyy järjestötehtäviin. Niiden väliin mahtuu mittava kirjo ammatti- ja järjestötehtäviä ensihoidossa. Ensimmäisen kerran hän kokeili ensihoitotyötä 1970-luvulla. Luottamustoimet, esimiesasemat ja taistelu periaatteista eivät ole koskaan himmentäneet Sederholmin kirkasta ajatusta ensihoidon tärkeimmästä asiasta: potilaasta.

Metalli- ja varaosa-alalla aloittanut Heikki Sederholm kävi ensin SPR:n ensiapukurssit. Aikana, jolloin ambulanssiin ei vaadittu ammattikoulutusta häntä pyydettiin tekemään sijaisuuksia Helsingin sairaankuljetukseen. ”Kokeillahan tuo pitää”, Sederholm ajatteli. Samat sanat hän lausui, kun firma pyysi hänet vakituiseksi sairaankuljettajaksi.

Lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaksi opiskellessaan Sederholm teki töitä koko ajan ambulanssissa. Valmistuttuaan hän haki töihin Vantaan terveyskeskukseen, joka haki neljää ensimmäistä sairaankuljettajaansa, vuosi oli 1975. ”Eihän ne voinut olla minua valitsematta, koska olin ainoa pätevä hakija.”

Valitut sairaankuljettajat pystyttivät kaupunkiin sairaankuljetusjärjestelmän. 1980-luvun alussa Sederholm nimitettiin vastaavaksi sairaankuljettajaksi, jolloin työnkuvaan tuli työnjohtoa, työvuorojen laatimista ja vastuu kalustosta.

Liian vähän potilaan kanssa

1990-luvun alussa sairaankuljetus siirrettiin terveyskeskukselta pelastuslaitokselle. Siirto aiheutti ristiriitaisia tunteita niin siirtyvässä henkilökunnassa kuin pelastuslaitoksellakin. Toiset olivat sitä mieltä, että pelastuslaitos oli ainoa oikea paikka. Sederholmin mielestä perusteet olivat pitkälti oman edun tavoittelua, ja hän pitikin useimpia perusteluita väärinä. Sederholm oli sitä mieltä, että potilaat ja järjestelmä kärsivät, koska muutettiin organisaatioon, joka ei kuulu terveydenhuoltoon. Hoidollisen ajattelun läpivieminen oli uudessa järjestelmässä vaikeaa, päinvastoin ensihoitoa yritettiin istuttaa pelastustoimeen.

”Isoin ongelma siirrossa oli se, että potilaskontaktimme lyhenivät. Kävimme vain nopeasti hoitamassa potilasta jossain ja sitten veimme hänet äkkiä sairaalaan.” Kuulumisia potilaan jaksamisesta tai palautetta hoidosta ei enää kantautunut korviin kuten terveyskeskuksen leivissä, paitsi jos itse oli aktiivinen. ”Tämä sama ongelma vaivaa edelleenkin isoa osaa ensihoitoa.”

Opettajaksi

Pelastuslaitosaikana Sederholm otti virkavapaata ja opiskeli sairaanhoitajaksi. Opiskeluaikana hän mietti opettajaksi ryhtymistään vakavasti. Hän on aina pitänyt opettamisesta. Vuonna 1995 Sederholm valittiin palomiehiä kouluttavalle Pelastusopistolle määräaikaiseksi opettajaksi. Paikka vakinaistettiin ja myöhemmin hän löysi itsensä tekemässä ensihoitoyksikön päällikön sijaisuuksia.

Henkinen työsuojelu retuperällä

Pelastusopistolla Sederholm työskenteli myös työsuojeluvaltuutettuna ja myöhemmin työsuojelupäällikkönä.
”Päällikön tehtävä oli työllistävä, sillä riskit olivat jatkuvasti tapetilla.”
Ensihoidossa suojavarusteiden käyttö on Sederholmin mielestä vieläkin puutteellista.

”Miten on mahdollista, että pelastaja tarvitsee esimerkiksi liikenneonnettomuuspaikalla hyvän suojauksen, mutta ensihoitaja samassa tilanteessa ei mitään. Kypärää ei käytetä eikä suojalaseja, onko ensihoitajan pää kovempi?” Myös jalkinepuolella on kehitettävää. Sederholm esitti EN-standardityöryhmässä ambulanssivarustukseen myös hengityssuojaimia, mutta se ei mennyt läpi.

”Työsuojelullisesti materiaalipuolella on paljon tehtävää, mutta ensihoidossa ja ennen kaikkea pelastustoimessa henkinen työsuojelu on retuperällä.
Molemmista on vaikea löytyä terveitä työyhteisöjä. Ihmiset yritetään hakata tiettyyn muottiin, heidän täytyy olla tietynlaisia, he eivät saa olla omia itsenäisiä ihmisiä, eivätkä saa tehdä töitä parhaalla mahdollisella tavallaan, vaan täytyy jopa ajatella tietyllä tavalla.”
Sederholmin mukaan viimeisen 40-50 vuoden aikaiset johtamistapajärjestelmät eivät enää ole tukeneet vieläkin hengissä pysyttelevää ajatusmallia, että tehokkaimpaan onnettomuustyöskentelyyn päästään muottiin hakkaamalla.
Sederholm jäi viime vuoden lopulla eläkkeelle Pelastusopiston virastaan.
Heikki Sederholm järjestöissä

– Autoalan ammattiosaston puheenjohtaja 22-vuotiaana.
– SPR:ssä vuodesta -71 alkaen, kouluttaja vuodesta -79 alkaen.
– VAPEPAN:n kouluttajana 80-90-luvulla.
-SPR:n hallinnossa yli kymmen vuotta mm. piirin hallituksessa ja eri valiokunnissa
– Suomen lääkintävahtimestari-sairaankuljettajayhdistyksessä vuodesta
– 1977 alkaen, Uudenmaan alaosaston perustajajäsen ja puheenjohtaja sekä liiton hallituksessa 1978 alkaen yhtä väli vuotta lukuun ottamatta.
– Liiton varapuheenjohtajana useita vuosia
– Suomen Ensihoitoalan liiton puheenjohtaja 1990-95 ja 2006
– Tehyn ammattiosastojen hallitus- ja varapuheenjohtajan tehtäviä.

Näin Sederholm muistetaan

Sederholmin tuntevat muistavat miehen ehtymättömästä juttuvarastostaan ja loistavasta muististaan. Kun ihmisiltä pyydettiin juttuja Sederholmista ja niitä kerrottiin hänelle haastattelun yhteydessä, niin mies pystyi tarkentamaan lähes kaikkia tarinoita. (Suluissa ilmoitettu organisaatio on kyseisen henkilön yhteinen työpaikka.)

 Marja Sopanen kertoi ajasta, jolloin Vantaalla ajettiin Peugeot J7 -ambulanssilla. Sederholmilla oli tapana sanoa, että: Peugeotilla kun ajaa hälytysajossa Tuusulantietä kohti Helsinkiä, niin ranskanliput liehuu ja Marseljeesi soi. ”Se oli hurmaava kokemus. Kerran meni satakin rikki, kun oli kova myötätuuli ja ilman kosteusprosentti sopiva. Tosin kyllä se joskus harmittikin, kun sorarekat pyyhkäisivät ohi hälytysajossa ollessamme.”
Stig Krook muisti, että Peugeotin taru loppui, kun se katkesi, mutta Sederholm korjaa. ”Ensin luulimme, että ohjauksessa oli vikaa, kun auto haki ajettaessa. Korjaamolla ohjaus tutkittiin, mutta vika ei löytynyt siitä, vaan rungosta, joka oli poikki. Runko hitsattiin ja meno jatkui kunnes auto ajettiin kyljelleen ojaan.”
Sederholm muistaa myös, että Peugeotissa oli hyvä jousitus, minkä vuoksi se oli potilasystävällinen, jos siinä sattui pysymään ovet kiinni. Kerran keikalle mentäessä Peugeotista lensi sivuovi kaarteessa hankeen. ”Murjoimme sen paikalleen ja kävimme keikalla.”

Martti Ahokas kertoi, että Sederholm muisti entisenä varaosamyyjänä ja myynnin esimiehenä Chevy-ambulanssin varaosien numerot ulkoa ja käytti niitä sopivissa paikoissa kollegojen yllätykseksi ja hauskuutukseksi.

Kai Helveranta kertoi matkoista Pelastusopiston oppisopimuskoulutuksiin Kotkaan ja Haminaan, kun hän ei vielä tuntenut Sederholmin armotonta tarinoimiskykyä. Autoradiota ei tarvinnut kuuden tunnin ajomatkoilla avata ollenkaan. Erään matkan loppuvaiheilla Helveranta kysyi: Mistä ihmeestä noita juttuja ammennat aina kuudeksi tunniksi kerrallaan? ”Kyllä yhdellä miehellä pitää juttuja aina kuudeksi tunniksi olla, kusitauot täytyy kuitenkin sallia”, Sederholm vastasi.

Kai Helveranta ja Pasi Vastamäki teettivät Pelastusopistolla Sederholmille nimikyltin, jossa luki vanhemman opettajan sijasta vanha opettaja. He kyttäsivät tilaisuutta, että saisivat laitettua kyltin Sederholmin puseroon. Kiinnittäminen onnistui, mutta Sederholm huomasi pilan. ”Päätin etten ota asiaan ollenkaan kantaa, enkä laita puseroa päälleni.” Ajan mittaan kaverit vihjailivat, että alkaa olla jo kylmä, miksi mies ei pidä puseroa. Kahden viikon kuluttua pusero käskettiin jo pukea voimasanoin ryydittäen, Sederholm muistaa. ”Tällainen pilanteko on kuulunut aina Pelastusopiston opettajien hauskanpitoon, minä olen nähnyt sen aina hyvänä asiana.”

Heikki Paakkonen muisti, kun Sederholm haki opettajan virkaa Pelastuskoulusta. Silloista rehtoria Lauri Pajulahtea valistettiin, että miestä ei kannata palkata, koska hän on palokuntavastainen. ”Emme moisia ohjeita kuunnelleet, vaan luotimme miehen kykyyn tehdä töitä tavoitteiden eteen ja ennen kaikkea potilaan parhaaksi, mikä sitten osoittautuikin oikeaksi”, Paakkonen kertoo. Paloesimiesoppilaatkin antoivat Sederholmille varauksetonta tunnustusta, kun hän opetti ensihoidon hallinto- ja talousasioita.

Pelastajaoppilaat odottivat jännittyneinä näyttökokeita luokassa. Sederholm asteli luokkaan ja totesi: ”Siitä lähdetään, että aina löytyy joku hylkäämisperuste.”
”Olen tiukka testaaja, mutta kun osaa, niin testeistä pääsee läpi”, Sederholm muistuttaa.

Juhani Seppälä mainitsi Sederholmin työuran isoksi luonteenpiirteeksi lojaalisuuden. Pelastusopistolla hän tuki monia opettajia työsuhteissaan. Tärkeää oli, että työntekijä viihtyi, tämän sai Seppäläkin kokea. Seppälä arveli Sederholmin vahvan osaamisen ja tietopohjan kumpuavan laajasta pelastus- ja ensihoitotyön ammattilaisten verkostosta.
”Kun Sederholmille soitti ja kysyi jotain ammattiasiaa, niin vastaus tuli heti tai hetken päästä. Hän hyödynsi laajaa verkostoaan asian selvittämiseksi”, Seppälä kertoi. Vastauksessaan Sederholm toi tyypillisesti esiin myös omat näkemyksensä. Sedrholm on aina opettanut ensihoitoa, potilaan tutkimista, oikeaoppista välineiden käyttöä ja potilaan ihnimillistä huomioimista painottaen. Jos näitä asioita ei osattu, Sederholm osasi antaa palautetta tiukkaan sävyyn.

Marja-Kaarina Koskinen tuntee Sederholmin jo vuosikymmenien takaa. He ovat tehneet yhteistyötä järjestöasioissa. Koskinen kehuu Sederholmin todellista asiantuntijuutta, sellaista, jossa halutaan tuoda omat tiedot myös muiden käyttöön.
”Sederholmilla on ollut kyky nähdä kokonaisuuksia. Hänen toiminnassaan on näkynyt ymmärrys siitä, että mikään terveydenhuollon ala ei elä omassa tyhjiössään, vaan on riippuvainen myös muista terveydenhuollon aloista.”
Koskinen nostaa esiin myös Sederholmin kyvyn neuvotella, tehdä kompromisseja ja nähdä asiat toisten näkökulmasta.
”Kun Heikin kanssa jokin asia tai periaate sovitaan, niin se pitää.”

TEKSTI MARKO PARTANEN
Juttu on julkaistu vuonna 2011.
FOTO JUHA-PEKKA LAAKSO
Kuva on lehtileike Systolesta 3/2011.