Systole kysyi sisäministeriön pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakalta, että pitäisikö Suomeen perustaa turvallisuusministeriö, joka kokoaisi kaikki ensilinjan turvallisuustoimintaa tekevät palvelut saman sateenvarjon alle?

Ensihoitajataustainen kansanedustaja Mari Rantanen (ps) ehdotti Systolen haastattelussa, että Suomeen pitäisi perustaa ministeriö, joka kokoaisi ensilinjan turvallisuuspalveluja tuottavat tahot saman sateenvarjon alle. Sisäministeriön pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka sanoo, ettei idea ole ihan uusi, ja että tämän kaltaisista avauksista on keskusteltu muutamaan otteeseen ennenkin.
Kohvakka luonnehtii avausta kokonaisuuden kannalta haasteelliseksi. ”Meillä on nyt sisäisen turvallisuuden ministeriö, jolla on hoidettavanaan pelastustoimi, poliisi, rajavartiolaitos ja maahanmuuttosegmentti eli jo valmiiksi melko laaja paketti. Jos kaikki turvallisuusaiheen alla olevat asiat koottaisiin yhteen ministeriöön, niin meillä olisi valtionhallinnossa yksi ministeriö.”

Kohvakka pitää ministeriöiden välistä tiivistä yhteistyötä parempana lääkkeenä kuin niiden toimintojen uudelleen organisointia. ”Hyvä käytännön esimerkki toimivalle yhteistyölle on koronan aikaiset toimet”, Kohvakka sanoo.

Hänen mukaansa on kuitenkin tärkeää, että olemassa olevaa rakennetta tarkastellaan kriittisesti ja että siihen tehdään tarvittavat kehittämistoimet. ”Jos ministeriöiden yhdistämisiä ryhdyttäisiin kuitenkin miettimään, niin siinä tulisi vastaan vähintäänkin rajausongelma.”

Kohvakan mukaan ministeriöillä on kohtuullisen hyvä yhteistyövalmius, eikä hallinnollisia raja-aitoja ole juurikaan ollut, joskin aina yhteistyötä voidaan parantaa. ”Vetäisin tämän yhteen Juicen sanoin: Ystävyys, se on kallista – se ei riipu hallintomallista.”

Kohvakka sanookin, että: ”asioita voidaan tehdä oikein riippumatta struktuurista ja toisin päin mikään struktuuri ei automaattisesti tarkoita, että sillä tehtäisiin asiat aina oikein.”

 

TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVA SM VIESTINTÄ